"Sano minulle, poikaseni", — hän kosketti Johnin käsivartta, — "aiotko itse elää… sanalla sanoen… no niin, seuraamalla Kristuksen elämän esimerkkiä?"
"Siinä määrin kuin heikko, turhamainen ja syntinen luontoni sallii, setä."
"Ja miten aiot toteuttaa tuota uutta käsitystäsi kristillisyydestä?"
"Minun kokeeni olisi yhteiskunnallista laatua ja etupäässä se tulisi koskemaan naisia." John oli kuumissaan, ja hänen kasvonsa punehtuivat.
Pääministeri vilkaisi häneen salaa pöydän poikki, pyyhkäisi laihalla kädellään otsaansa ja ajatteli: "Vai sillä kannalla asiat ovat!" Mutta John oli vaipunut syvälle aineeseensa eikä huomannut mitään. Naisen nykyinen asema oli sietämätön. Naisen menestymisestä ja varsinkin työtä tekevän naisen menestyksestä riippuu koko yhteiskunnan onni. Mutta millainen on heidän asemansa nyt? Ajatelkaapa — ajatelkaapa, kuinka riippuvaisia he ovat miehestä, ajatelkaapa heidän kiusauksiaan, heidän palkkaansa, heidän rangaistustaan! Puolitoista penceä on naisen keskimääräinen tuntipalkka Englannissa — kaiken tämän rikkauden keskellä, komeuden sydämessä! Ja heillä on aina avoinna tie, jolla pääsevät helposti ja houkuttelevasti pakenemaan köyhyyttä! Turmio odottaa heitä, se viittailee heille, se houkuttelee heitä tanssisaleissa, varieteesaleissa ja rikkaiden, itsekästen miesten luona.
"Ei yksi miljoonasta miehestä voisi käydä semmoisen kiirastulen läpi turmeltumatta. Mutta mitä me teemme — mitä kirkko tekee noitten uljaiden olentojen hyväksi, joiden siveydestä ja sankariudesta kansan onni riippuu? Jos he lankeavat, heittää se heidät syrjään eikä heillä ole mitään muuta valittavana kuin kadut, rikos, köyhäinhuone tai itsemurha. Ja kuitenkin kirkko vihkii samat miehet, jotka juuri ovat heidän viettelijöitään, sieviin, suojattuihin kodin lemmikkeihin, joiden rikkauden, säädyn tai kauneuden tähden köyhät tyttöraukat on työnnetty syrjään. Voi, setä, kulkiessani pitkin Regent-katua päiväiseen aikaan olen vihainen, mutta kulkiessani samaa katua yöllä olen häpeissäni. Ja kuinka äärettömän yksin sellainen työtätekevä tyttö on, joka tahtoo elää puhdasta elämää Lontoossa — ja missä äärettömässä henkisessä yksinäisyydessä hän elää!"
Johnin ääni sortui, mutta pääministeri tuskin kuuli häntä enää. Ponnistamalla ankarasti ajatustaan hän vihdoin pääsi asiasta selvyyteen: hänen oma nuoruutensa palasi Johnin puheessa hänen eteensä, ja hän tunsi syvää sääliä.
"Suvaitseeko teidän ylhäisyytenne juoda kahvia kirjastossa?" kysyi palvelija hänen kyynäspäänsä takaa.
"Kirjastossa", vastasi pääministeri ja tarttuen taas Johnin käsivarteen hän palasi toiseen huoneeseen.
Valkea paloi nyt uunissa, ja pienellä pöydällä oli lampun vieressä kirja, jonka keskipalkoille oli pistetty hopeainen paperiveitsi kirjanmerkiksi.