"Todellako?" huudahti rouva Macrae nousten ylös ja potkaisten laahustimensa pois tieltä. "Kuten jo sanoin, tulisi meidän heti paikalla päättää jotain siinä asiassa. Emmekö voisi pitää kokousta minun salissani? Kaikki lahkotko yhdessä, niinkö? Niin, kyllä minun puolestani — kun on tällainen asia." Ja hän katseli ympärilleen aivan kuin miettien, että saattoihan aina desinfisioida huoneet jälestäpäin.
Joku yskäisi kovasti eteisessä, kun John astui alas portaita. Se oli arkkidiakoni, joka oli juuri tullut. "Ah", huudahti hän heiluttaen kättään ja tervehtien Johnia, aivan kuin he olisivat eronneet eilispäivänä ja mitä ihanimmassa sovussa. Niin, paljon muutoksia oli tapahtunut, ja hänet oli ylennetty korkeampaan vaikutuspiiriin. Tosin hänen ystävänsä olivat toivoneet hänelle jotain vielä korkeampaa paikkaa, mutta olihan hän nytkin jo valtakunnan ensimmäinen arkkidiakoni, ja kirkossa, jos missä, kompromissin henki hallitsi kaikkea. Hän kysyi mitä John nyt hommasi ja kuultuansa hänen toimistaan, lisäsi hän jokseenkin maallisella tavalla: "Olkaa varuillanne, rakas Storm, älkää yllyttäkö pahetta. Minä puolestani olen vallan väsynyt tuohon 'langenneeseen sisareen'. Totta puhuen minä en tunnusta tuota nimitystä ollenkaan. Piccadillyn maalattu Jezebel ei ole minun sisareni."
"Me emme itse valitse sukulaisiamme, herra arkkidiakoni", sanoi John. "Jos Jumala on meidän kaikkien Isä, silloin ovat myöskin kaikki miehet veljiämme ja kaikki naiset sisariamme, olkoonpa se meille mieluista tai vastenmielistä."
"Ah! Sama kuin ennenkin, huomaan minä! Mutta älkäämme sanoja saivarrelko. Oletteko tavannut pääministeriä nykyään? Ei aivan nykyään, niinkö? Hm — niin" — lisäsi hän ylhäisesti hymyillen — "Downing-kadun ilman sanotaan heikontavan muistia", ja yskähtäen äänekkäästi astui arkkidiakoni ylös portaita.
John Storm astui kotiinsa sinä päivänä kukkaro kevyenä, mutta sydän raskaana.
"Kerjääminen on huono virka paastopäivänä, poikaseni", sanoi rouva Callender. "Istupas nyt ja maista hiukan päivällistä."
"Kuinka nuo ihmiset uskaltavat rukoilla 'Isä meidän, joka olet taivaassa'? Se on pilkkaa, se on pettämistä!"
"Jaa, jaa, he kyllä mielellään pettäisivät Jumalankin ilmoittamalla tulonsa väärin, ellei Jumala voisi katsoa heidän kassakaappeihinsa."
"Heidän rahansa on vähäpätöisin asia, jonka taivas heille antaa. Jos minä pyytäisin heiltä heidän terveyttään tai heidän onneaan, hyvä Jumala, mitä he silloin sanoisivat?"
Seuraavana sunnuntai-iltana John Storm saarnasi täydelle kirkolle tekstistä: "Tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta."