Mutta muutamia viikkoja myöhemmin hänen kasvonsa olivat valoisat ja hänen äänensä iloinen. Hän kirjoitti toisen kirjeen Glorylle:
"Täydessä toimessa vihdoinkin, Glory. Minun piti saada sedältäni kolmetuhatta puntaa vielä lisää äitini rahoista. Hän antoi ne iloisesti, sanoen vain, että hän oli utelias näkemään, kuinka lähelle kristittyä ihannetta nykyinen sivistyskanta salli meidän päästä. Mutta rouva Callender on hapan. Joka kerta kun minä annan kuusi penceä omia rahojani kirkkoni hyväksi, lausuu hän teräviä pisteliäisyyksiä, koska hän muka on vain 'vanha hupakko', ja silloin minun pitää aina taputella ja hyväillä häntä.
"Sanomalehdet pilkkasivat pahasti minun 'vauvakokoelmian', kunnes ne saivat vihiä siitä, että pääministeri oli samassa köydessä. Nyt ne nimittävät niitä 'pastori Stormin suojakodeiksi' ja ovat ristineet minun yölliset retkikuntani 'valkoisen ristin armeijaksi'. Itse arkkidiakonikin on ruvennut kertomaan maailmalle, kuinka hän alusta alkaen on ollut 'intressoitu herra Stormista' ja auttoi minua ensimmäiseen alkuun urallani. Minä tapasin hänet erään rikkaan rouvan kodissa, jossa meillä oli vain pienoinen kahakka, mutta eilen hän kirjoitti minulle kehoittaen 'ryhtymään suurenmoisen yritykseni järjestelyyn' sekä pitämään julkiset päivälliset laitokseni vihkiäisiksi. Vaikkakaan minun mielestäni semmoiset henkilöt, jotka syövät suurissa laumoissa ja tyhjentelevät samppanjapulloja; eivät ole omiaan suorittamaan työtä Jumalan vainiolla, en minä näyttänyt mitään tyytymättömyyttä. Päinvastoin suostuin tulemaan kokoukseen, joka pidetään tuon rikkaan rouvan salissa ja jonne kutsutaan pappeja, maallikoita ja kaikenlaisten lahkokuntain jäseniä, sillä tämä seikka on kaikkien dogmien ja erimielisyyksien yläpuolella, ja minä aion koettaa, minkä verran voidaan edistää yksimielisen kristikunnan syntymistä yhteiskunnalliselle perustukselle. Rouva Callender epäilee tätäkin seikkaa ja huomauttaa minulle, että missä haaska on, sinne kotkat kokoontuvat. Arkkidiakonin mielestä meidän tulee pitää kokouksemme joko ennen elokuun 12 päivää taikka sitten vasta syyskuun loppupuolella, ja rouva Callender selittää tämän seikan siten, että 'Pyhä Henki aina nukahtaa peltopyiden metsästyksen ajaksi.'
"Minun tyttöklubini edistyy sen sijaan kuin kulovalkea. Me olemme vihdoinkin päässeet muuttamaan korjattuun pappilaamme, ja kaikki on varsin mukavasti järjestetty. Kaksisataa jäsentä kuuluu jo klubiimme, etupäässä ompelijattaria sekä hillo- ja tulitikkutehtaitten tyttöjä. Oi noita iloisia, nuoria olentoja, jotka juuri nauttivat lyhyttä kukoistusaikaansa tyttö-iän ja täysin kehittyneen naisen iän välillä — voi kuinka mielelläni minä olen heidän parissaan ja katselen heidän säihkyviä silmiään! Rouva Callender koettaa sammuttaa tätäkin innostuksen tulta sanoen, että se ei sovellu 'pojalle'; puhukoon hän mitä puhuu, minä en sano mitään, minä pysyn vain käsityksessäni.
"Meidän tärkein iltamme on sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Niin juuri, sunnuntaisin! Kun silloin kaikki perkeleen huoneet ovat avoinna meidän ympärillämme, miksi Jumalan huone suljettaisiin? Voi soveltua hyvin sellaisille ihmisille, joilla on vain yksi sapatti viikossa, että he pitävät sen täydellisesti pyhänä, mutta minulla on seitsemän, sillä minä olen Kristuksen seuraaja enkä Mooseksen. Seurakunnan kirkkoherra on kuitenkin ruvennut valittamaan minun 'häiritsevää vaikutustani' hänen alueellaan ja sanomaan piispalle, että minun tulisi joko tehdä parannus tahi luopua toiminnastani. Minun puuhani ovat näet 'sopimattomia ja tarpeettomia', ja minun saarnani ovat kaiken pyhän, kaiken moraalisen ja kainon loukkaamista. Minäpä väitän, ettei maailma koskaan ole muuttunut paremmaksi siitä, että alistutaan elämän pahuuden mahtiin eikä myöskään siitä, että ollaan vaiti kaikesta.
"Voi, kuinka minä toivoisin, että te olisitte täällä kaikessa tässä työssä ja touhussa! Ja — ken tietää — ehkä te vielä kerran tulettekin tänne. Älkää vaivatko itseänne vastaamalla tähän kirjeeseen — minä kirjoitan kohta uudestaan, ja silloin minulla ehkä on käytännöllisempi esitys teille. Hyvästi!"
XI.
Kokouspäivänä oli suuri joukko väkeä rouva Macraen eteisessä Belgrave Squaren varrella. Lady Robert Ure, joka jo oli palannut häämatkaltaan, otti vastaan vieraita äitinsä puolesta, sillä rouva Macraen heikko sydän ja päänkivistys pidättivät häntä yläkerrassa. Lordi Robert seisoi vaimonsa vieressä pureskellen viiksiään ja katsellen saapuneita monokkelillaan sangen huvitettuna. Siellä oli useita naisia, kaikki muodikkaissa puvuissa, ja yhdellä heistä oli hatussaan kalalokin siipi, jonka tyvi oli jätetty osittain näkyviin ja maalattu punaiseksi, merkiksi siitä, että se oli nyhtäisty elävästä linnusta. Melkein kaikki miehet olivat pappeja, joitten eri kuosiin leikatut puvut ja eri tavalla solmitut kaulahuivit osoittivat mitä uskon vivahduksia kukin edusti. He vilkaisivat toisiinsa hieman hämillään, ja rouva Callender, joka ryöpsähti sisään kuin tuulenpuuska Skotlannin kankailta, sanoi vallan ääneensä, ettei hän ikinä ennen ollut nähnyt "niin monta varista samassa puussa". Arkkidiakoni oli siellä pää pystyssä puhellen äänekkäästi lady Robert Uren kanssa. Tämä seisoi liikkumattomana paikallaan, kääntämättä kertaakaan päätänsä John Stormiin päin, mutta kumminkin koko ajan seuraten häntä silmillään. Monta kertaa huomasi John tuskan ilmeen nuoren ladyn kasvoissa, ja häntä säälitti tuo nainen, jonka hän otaksui menneen naimisiin ilman rakkautta. Mutta John oli iloisella mielellä. Hän tervehti kaikkia ja laski leikkiä rouva Callenderinkin kanssa, joka sanoi, ettei hän välittänyt koko tästä tällaisesta hommasta.
Arkkidiakoni antoi merkin ja astui sitten seurueen etunenässä lady Robert Urea taluttaen saliin, jossa rouva Macrae hajuvesituoksujen kyllästyttämänä loikoili sohvalla armaan rakkinsa kanssa. Kun seurue oli istuutunut, nousi arkkidiakoni yskäisten äänekkäästi:
"Arvoisat naiset ja herrat", aloitti hän, "meille ei ole annettu muuta vakuutusta Herran siunauksesta kuin tämä: 'Rukoilkaa, niin te saatte'. Siksi on meidän velvollisuutemme Kristuksen suuren perheen jäseninä ensi työksemme rukoilla Kaikkivaltiaan Jumalan siunausta tälle aikeellemme."