"Minä en ole mikään maksava harjoittelija — leikkivä harjoittelija, piti minun sanoa. Me hoitajattaret ollaan työihmisiä, joiden elämä menee velvollisuuksien täyttämisessä. Meillä ei ole aikaa juoksennella kaupunkia katselemassa ja lupapäiviä viettämässä."
"Ei, te olette juuri niitä semmoisia, jotka kokonaan pilaavat sairaanhoitajan ammatin", sanoi nuorenlainen tyttö, joka juuri sattui tulemaan siihen. "Kaikkien pitäisi tietysti raataa niinkuin tekin. Tänään on minun lupapäiväni, mutta siitä huolimatta minun täytyy kiilloittaa, laasta osastoni, tehdä tilat, siistiä sisaren huone; ja kaikkeen tuohon ovat semmoiset kuin te syynä. Ei siitä teitä kiitetä se on varma. Tyttö-raukat eivät uskalla täällä edes leikata otsatukkaakaan itselleen ja aina vain täytyy pelätä päähoitajattaren sanovan: 'Teillä ei ole taipumusta hoitajattareksi, neiti'."
Glory katsahti puhujaan. Se oli erinomaisen sievä tyttö, tummatukkainen, valkohipiäinen ja punaposkinen, silmät loistavat, harmaat, mutta hänen kätensä olivat karkeat ja kynnet litteät ja nelikulmaiset. Kun häneen katsoi uudelleen, huomasi hänen kauneudessaan jotain turmeltunutta; se oli kuin kaunis sèvreläinen maljakko, joka oli haljennut jostakin kohdasta.
"Sanoitteko, että nyt on teidän lupapäivänne?" kysyi Glory.
"Niin on, onko teidänkin?"
"On, mutta minä en ollenkaan tunne Lontoota. Ettekö tahtoisi ottaa minua kanssanne, ellei teillä ole erityistä ohjelmaa täksi päiväksi?"
"Mielelläni. Minä olen huomannut teidät jo ennenkin ja olisin tahtonut tutustua teihin. Teillähän on niin kaunis nimi — Glory — eikö niin?"
"Niin. Entä teidän nimenne?"
"Polly Love."
Kello kymmenen aamulla molemmat tytöt läksivät pitkää lupapäiväänsä kuluttamaan.