"Minä olin ottanut koirani mukaamme ja nimitin sitä —"
Mutta nyt Glory hypähti paikaltaan ja juoksi pois huoneesta. Drake oli myöskin hypähtänyt ja asettui seisomaan oven eteen nojaten selkäänsä siihen. Sitten hän korotti ääntään ja jatkoi kertomustaan.
"Joku pelasti meidät, ja Glory istui sitten koko matkan hänen sylissään suudellen häntä."
Glory rummutti ovea ja lauloi estääkseen Draken ääntä kuulumasta. Kun kertomus oli lopussa ja tyttö pääsi taas saliin, läähätti hän ja nauroi aivan kuollakseen, mutta siitä huolimatta oli hänen silmissään kyyneleitä, ja lordi Robert sanoi vilkaisten syrjästä John Stormiin: "Tämä olisi todellakin sopiva näytös uudessa 'Sigurdsenissa', eikö niin?"
John oli ollut omissa mietteissään koko ajan. Hän tunsi kiihkeätä vihaa noita molempia miehiä kohtaan ja näytti synkältä kuin syvä vesi. "Näyttelemistä, pelkkää näyttelemistä vain", ajatteli hän, ja sitten hän sanoi itselleen, että Glory ansaitsi vain hänen ylenkatseensa. Mikä saattoi kiinnittää häntä tuommoisten miesten seuraan? Ainoastaan heidän rikkautensa ja heidän yhteiskunnallinen asemansa. Heidän henkinen ja siveellinen ilmapiirinsä ei voinut herättää muuta kuin inhoa.
Rosan piti mennä sanomalehtitoimistoonsa, ja Drake saattoi häntä ovelle. John nousi myöskin samalla, ja Glory sanoi: "Joko te menette?" mutta ei koettanut häntä pidättää. "Toivon, ettette hämmästynyt kuullessanne minun palaamisestani Lontooseen?" sanoi hän katsoen Johnin rypistyneitä kulmakarvoja.
John ei vastannut heti, mutta lordi Robert, joka nojautui uunin syrjään, sanoi kylmällä, vetelällä tavallaan: "Teidän ystävänne on kaiketi iloinen teidän paluustanne Lontooseen ja siitä, ettette ruvennut tuhlaamaan koko elämäänne siellä erämaassa."
John ojentautui suoraksi. "Minä en pidä hänen tuloaan Lontooseen moitittavana", sanoi hän. "Se oli kaiketi välttämätöntä."
"Mitä te siis moititte?"
"Hänen valitsemaansa alaa."