Drake koetti nauraa. "Minä olen kyllä valmis sääliväisyyteen", sanoi hän huolettomasti, "mutta kun mies puhuu minulle, ikäänkuin… ikäänkuin aikoisin…" Mutta siinä huoleton ääni murtui, ja kääntyen Johniin hän tiuskaisi kiihkeästi: "Mitä oikeutta teillä on puhua minulle tuolla tavalla? Mitä te olette löytänyt minun luonteessani, minun elämässäni, joka oikeuttaisi teitä siihen? Minkä naisen kunnian minä olen riistänyt? Mitä minä olen tehnyt, joka ei soveltuisi englantilaiselle gentleman'ille?"
John astui askeleen eteenpäin ja joutui seisomaan silmä silmää vasten Draken kanssa. "Mitäkö olette tehnyt?" sanoi hän. "Te olette käyttänyt naista aseenanne voittaaksenne taistelussa ja te olette iskenyt minua kasvoihin sen naisen kädellä, jota minä rakastan. Sen te olette tehnyt, ja jos se soveltuu englantilaiselle gentlemann'ille, niin Jumala silloin Englantia armahtakoon!"
Drake kohotti kätensä otsalleen, ja hänen punoittavat kasvonsa kalpenivat. Mutta lordi Robert astui esiin sanoen hymyillen: "Entäpä sitten, vaikka olettekin menettänyt kirkkonne. Teitä ei suosita ollenkaan tuossa kirkollisessa karjassa. Kuka teitä tarvitsee? Teidän kirkkoherranne ei tarvitse teitä. Teidän piispanne ei tarvitse teitä. Ei kukaan tarvitse teitä, jos tahdotte tietää minun mielipiteeni."
"Minä en tahdo tietää teidän mielipidettänne, lordi Robert", sanoi John. "Mutta kaikesta huolimatta on olemassa eräs, joka tarvitsee minua. Sanonko kuka se on? Se on tuo köyhä, onneton tyttö, jonka kurja itsekäs mies on pettänyt ja jättänyt yksin taistelemaan elämän taistelua tai tekemään itsemurhan ja sitten menemään väristen helvettiin. Hän tarvitsee minua, ja Jumalan avulla aion seistä hänen rinnallaan!"
"Jos te tarkoitatte minua, hyvä herra, niin sallikaa minun nyt kertoa, millainen te olette", sanoi lordi Robert asettaen silmälasinsa lujempaan. "Te", huusi hän tutisuttaen päätään, "te houkuttelette hienosti kasvatettuja naisia heidän suojatuista kodeistaan lähettääksenne heidät kaikenlaisiin pesiin hakemaan langenneita naisia ja heidän äpärälapsiaan! Kuules", lisäsi hän kääntyen Drakeen — "voitko arvata, mitä on tapahtunut! Minun vaimoni on joutunut tämän herran vaikutuksen alaiseksi — yksinkertainen raukka — ja noin tuntia ennen kuin läksin tänne, toi hän kotiin lapsen, jonka tuo herra oli antanut hänelle adopteerattavaksi! Ajatteles tuota hävyttömyyttä! — Jostakin Sohon pesistä, taivas tiesi kenen sikiö!"
Nuo sanat oli tuskin lausuttu, kun John Storm tarttui lordi Robertia olkapäihin. "Niin, taivas tietää sen", sanoi hän, "ja minä tiedän sen myöskin. Kerronko teille kenen lapsi se on? Kerronko? Se on teidän!" Lordi Robert näki mitä oli tulossa ja lensi kalpeaksi kuin aave. "Se on teidän! Vaimonne on ottanut teidän syntinne ja häpeänne kantaakseen, sillä hän on hyvä nainen, ja te ette ole ansainnut saada elää sen maan kamaralla, johon hän astuu jalallaan!"
John Storm jätti molemmat miehet mykiksi astuen raskain askelin alas portaita, Glory odotti häntä ovella. Tytön silmät kiilsivät äsken vuotaneista kyyneleistä.
"Te ette aio enää tulla tänne", sanoi hän, sillä hän osasi lukea Johnin ajatukset kuin kirjasta. "Minä näen, että te ette tule enää."
John ei kieltänyt sitä, ja hetken perästä avasi Glory oven ja John astui ulos äärettömän masentuneen ja toivottoman näköisenä. Sitten tyttö juoksi huoneeseensa, heittäytyen vuoteelleen ja painaen kasvonsa patjoihin.
Molemmat miehet salissa alkoivat vähitellen tointua. Lordi Robert hyräili erästä nuottia, ja Drake käveli edestakaisin.