"Oli tosiaankin mitä katkerinta julmuutta tuo hänen kirkkonsa ostaminen teatteriksi Glorylle!" sanoi Drake. "Herra Jumala! Mikä minut riivasi?"
"Perisynti, poikaseni!" sanoi lordi Robert rypistäen halveksivasti huultaan.
"Perisyntikö? Kunhan ei vain olisi ollut myöhemmin opittu synti!"
"No niin! Jos minä autoin sinua tuota syntiä tekemään, niin pitää minun kai myöskin auttaa sinua sitä hyvittämään. Peruutetaanko kauppa ja palautetaan jo suoritetut osakemaksut, rakkaan arkkidiakonin rahat muitten muassa?"
Drake tarttui hattuunsa ja läksi pois. Lordi Robert seurasi häntä kohta. Sali oli tyhjä ja nyyhkytyksiä kuului yläkerran makuuhuoneesta.
* * * * *
Isä Storm saarnasi sinä iltana kirkossaan sydän katkerana ja ajatukset muualla. Kiihkeä viha oli vallannut hänet. Hän vihasi Drakea, hän vihasi Glorya, hän vihasi ennen kaikkea itseään ja hänestä tuntui kuin seitsemän perkelettä olisi vallannut hänet ja kuin hän olisi ulkokullattu, jonka pitäisi vaipua hengetönnä alttarin juureen.
"Mutta mistä kohtalosta Kaikkivaltias on minut pelastanut!" ajatteli hän. Glory olisi aina ollut esteenä hänen työlleen. Hänen täytyi unohtaa Glory. Glory ansaitsi vain hänen ylenkatseensa. Mutta kumminkaan ei hän voinut unohtaa, kuinka kauniilta Glory oli näyttänyt surupuvussaan, kärsimyksen jäljet vielä puhtailla, kalpeilla kasvoillaan! Tai kuinka viehättävältä tyttö oli näyttänyt kaiken tuon turmionkin keskellä! Hän, John, oli ollut kuin tenhon vallassa.
Mennessään kotiin tapasi John Storm joukon miehiä pihassa. Yksi heistä astui Johnin eteen sanoen hävyttömän pöyhkeästi: "Minä ja minun toverini olemme meinailleet, että täällä on liian monta pappia. Vai mitä te arvelette, herra pastori?"
"Minun mielestäni täällä on useampia pelaajia ja varkaita, poikaseni", vastasi John Storm, mutta samassa mies löi häntä vasten kasvoja. John tarttui kiinni roistoon, puristi häntä kurkusta ja heitti hänet maahan. Hetken piti pappi piehtaroivaa miestä kiinni, mutta sanoi sitten: "Nouse ylös nyt ja mene matkoihisi äläkä näytä naamaasi enää minulle!"