"Ei, herra pastori, tällä kertaa hän ei mene matkoihinsa", sanoi ääni John Stormin takana. Väentungos oli hävinnyt, ja heidän vieressään seisoi nyt poliisi.
"Minä olen pitänyt häntä silmällä jo viikkokausia, isä", sanoi hän taluttaen miestä vankilaan.
Se oli Charles Wilkes. Rouva Jupen asiaa tutkittaessa sinä samana aamuna oli Aggien täytynyt vierasmiehenä mainita Charlien nimi. Kaikki oli kerrottu iltalehdissä, ja Charlie oli saanut eron toimestaan valimosta.
XIII.
Viikko oli kulunut. Aamiainen oli juuri syöty rouva Callenderin luona, ja John Storm katseli erästä viikkolehteä. "Kuulkaapa!" huudahti hän ja alkoi sitten lukea ivallisen pontevalla äänellä, joka vähitellen kumminkin muuttui käheäksi kuiskaukseksi:
"'Se myötätuntoisuus, jota Sohon yhtiökirkon myynti teatteriksi on herättänyt, todistaa hyvin hyvää yleisön tunteista —'"
"Ooh, todellako?" keskeytti rouva Callender. "— ja epäilemättä toivoo jokainen hartaasti, että isä Storm voisi unohtaa sen harmin, jonka tuommoinen häätö on hänessä tietysti herättänyt —'"
"Niinpä kyllä. On niin helppo kestää toisen harmia, poikaseni."
"'Mutta se vaara on kumminkin olemassa, että aikamme altruismi tässä tapauksessa voi synnyttää sentimentaalisuuden, joka ei ole aivan edullista yleiselle siveellisyydelle —'"
"Kun härkä kerran on tapettu, on aina useita teurastajia sen ympärillä, tiedättehän!"