"Se on väkijuomien syy, herra pastori. Hän on hyvä poika silloin kun hän ei juo. Mutta minä pyytäisin anteeksi hänen puolestaan, ja jos te vain ette tahtoisi syyttää häntä —"
John häpesi itseään nähdessään kuinka uskollinen tuo tyttö oli kunnottomalle rakastajalleen.
"Ja te, lapseni — mitenkä teidän laitanne on?"
"Oh, ei minulla ole hätää. Se mikä kerran on särkynyt, ei tule paikkaamalla ehyeksi."
Kirkonkellot soivat, ja vaunuja vyöryi teattereihin.
XIV.
Harjoitukset teatterissa alkoivat aikaisin aamulla kestäen tavallisesti myöhään iltaan saakka. Glorysta ne tuntuivat rasittavilta, masentavilta ja usein nöyryyttäviltä. Itse teatterisali oli alempana kadun pintaa ja päiväiseen aikaan se oli tuskin suurta kellaria parempi. Jos hän tuli sisään pääovesta, kompastui hän tuoliriveihin ja näki etäällä häämöittäviä mies- sekä naishaamuja ja kuuli haudankumeilta kajahtelevia ääniä kaukaa. Jos hän taasen astui sisään takaoven kautta, näki hän ensimmäiseksi kuiskaajan pöydän keskellä näyttämöä ja sen yläpuolella loimottavan kaasuliekin. Pöydän eteen oli jätetty parinkymmenen neliöjalan kokoinen tyhjä paikka, jossa näytelmän kuviteltujen intohimojen tuli riehua.
Glory huomasi myöskin, että nuo intohimot eivät kaikki olleetkaan kuviteltuja, vaan usein suorastaan hirvittävän tosia. Kateus, mustasukkaisuus, viha — kaikki elämän katkeruus, joka esiintyy siellä, missä olemisen taistelu on kiihkein, tulvi häntä vastaan koettaen käyttää hyväkseen hänen kokemattomuuttaan, tahtoen riistää häneltä hänen johtavan asemansa näyttämöllä ja vähentää hänen parhaimpien repliikkiensä vaikutusta. Kaikki tuo sekä rasittava odotus, puolihämärä, kolkko ilma, tyhjä sali vaatteella peitettyine tuoliriveineen, mikä herätti sellaisen tunteen kuin sali olisi ollut täynnä äänettömiä aaveita, ja sitten tieto siitä, että ulkona oli kirkas, touhuisa, meluava tosi maailma — kaikki tuo masensi häntä, sai aikaan päänkivistystä ja sydämenpakotusta ja ajoi kyyneleitä hänen silmiinsä.
Ja kun hän sitten vihdoinkin oli voittanut kaiken tuon tai tottunut siihen sekä edistynyt niin paljon osassaan, että saattoi heittää pois käsikirjoituksen, silloin palasi taas uudella voimalla hänen vanha kauhunsa sitä naista kohtaan, joksi hänen piti muuttautua. Näytelmän Gloria oli hyvin ylpeä, turhamielinen ja itsekäs sekä polki kaikki jalkainsa alle hankkiakseen itselleen maailman etuja.
Sillä välin sai todellinen Gloria esittää aivan toisenlaista osaa. Joka aamu hän haki ääretön kolkkous sydämessään sanomalehdistä uutisia John Stormista. Hänen ei tarvinnut niitä kauan hakea. John Stormia ympäröi jonkinmoinen karkea romanttisuus, aivan kuin hän olisi ollut uusi Don Quixote, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan. Hänen nimeänsä käytettiin kaikenlaisissa huonoissa sukkeluuksissa, hänestä tehtiin pilakuvia, leikkijuttuja y.m. sellaista, joka ei ole leikkiä siksi, että se on solvausta.