Johnin kulkiessa kotiin Birdcage Walkia pitkin oli puisto vielä kuin Unen horroksissa, ja kodittomat kulkijat loikoilivat vielä puistonpenkeillä. Vaalea utupeite oli laskeutunut Lontoon yli, mutta Westminster Abbeyn tornit näkyivät selvästi usvan yläpuolella ja kyyhkyset liitelivät niitten ympärillä niinkuin vesilinnut kiertelevät merenkallioita. Mikä yö tämä oli ollut! Unelmien, lemmen, tenhon yö!
Kadut olivat tyhjät ja hyvin hiljaiset. Ainoastaan rikkakärryjen ratina ja poliisin tasaiset askeleet häiritsivät äänettömyyttä. Pitkiä siintäviä näköaloja ja haudan hiljaisuus kaikkialla, aivan kuin kuolon lempeä veli, uni, olisi valtikallaan hallinnut koko maailmaa. Westminsterin kello löi kuusi.
Hiljaisessa eteisessä oli kirje Johnille. Se oli Lontoon piispalta ja kuului: "Tulkaa tapaamaan minua St. James's Squarelle."
XV.
Glory ei ollut koskaan niinkuin nyt tuntenut sen elämän viehätysvoimaa, josta hän oli luopumaisillaan. Uskollisena uudelle suhteelleen John Stormiin hän ei mennyt harjoitukseen aamulla, mutta kumminkaan ei hän ollut tuossa uudessa asemassaan kyllin rohkea ilmoittaakseen Rosalle oikean syyn, miksi hän jäi kotiin. Rooli oli muka niin rasittava — se väsytti liiaksi, pieni keskeytys ei tuottaisi mitään häiriötä. Rosa kirjoitti siis hänen puolestaan kirjeen pyytäen anteeksi, että Glory terveydellisistä syistä ei voinut tulla. Näin syntyi ensimmäinen epäsuora suhde Gloryn ja Rosan välille.
Kaksi päivää kului, ja sitten tuli kirje regissööriltä: "Toivon, että olette levännyt tarpeeksi ja voitte kohta taas tulla tänne. Kuiskaaja luki teidän roolinne, mutta kaikki menee aivan päin mäntyä, vetelästi, hengettömästi, haluttomasti, tyhmästi! Ei kukaan näyttele, kaikki nukkuvat. 'Kyllä se näyttää hyvältä sitten illalla', sanoo joku ja muita samanlaisia tyhmyyksiä. Kaikki osoittaa, kuinka tärkeä henkilö te olette meille. Mutta kateelliset ihmiset kuiskailevat, että te pelkäätte tuota roolia. Hölmöläiset! Jos te onnistutte nyt, on koko elämänne menestys taattu, hyvä neiti. Ja te tulette onnistumaan! — Teidän iloinen" j.n.e.
Tämän kirjeen mukana oli kolme teatterille osoitettua kirjettä. Yksi oli eräältä sanomalehtiuutisten toimistolta, joka pyysi lupaa saada kirjoittaa uutisia Glorysta eri lehtiin ja oli liittänyt siinä tarkoituksessa näytekirjoituksen: "Pikku lintunen on kuiskaillut, että 'Gloria' 'Gloriana' on aikaansaava vallan ihmeitä. Ne, jotka ovat olleet läsnä harjoit… mutta vaiti suuni — älä lavertele vielä…" j.n.e. Toinen kirje oli erään kuvalehden toimittajalta, joka pyysi Glorya lehden valokuvaajan luo saadakseen hänestä kokosivun kuvan lehteensä. Kolmas sisälsi erään iltalehden toimittajan nimikortin. Kolme päivää sitten Glory ei olisi välittänyt kaikesta tuosta vähääkään, mutta nyt hän tahtomattansakin tunsi mitä vilkkainta iloa ja ylpeyttä.
Drake kävi heidän luonaan oltuaan poissa pari viikkoa. Hän tuli puhumaan viime käynnistään. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja totiset eivätkä raikkaat ja iloiset kuten tavallista, hänen äänensä värisi ja hänen käytöksensä oli hermostunutta. Glory ei ollut koskaan nähnyt häntä niin liikutettuna, ja Rosa oli hämmästyksestä sanatonna.
"Teillä oli syytä suuttua minuun", sanoi hän, "minä tulin sitä tunnustamaan teille? Se oli kerrassaan kurjaa tuo, että häädimme hänet pois kirkostaan, ja vielä kurjempaa, että käytimme teitä aseenamme. Sanotaan, että kaikki on luvallista rak —" Mutta samassa hän punastui ja vaikeni. Sitten hän jatkoi katkonaisesti: "Oli miten oli — olen pahoillani — hyvin pahoillani. — Ja jos minä voin millään tavalla asiaa parantaa —"
Glory koetti vastata hänelle, mutta hänen sydämensä tykytti hurjasti, eikä hän voinut saada sanaa suustaan.