"Tuopa oli omituista! Huomasitko sinä?" kysyi hän.
"Tuotako! Ei se ole mitään erinomaista, se on vallan jokapäiväistä täällä!" vastasi Polly.
"Mitä se merkitsee?" kysyi Glory.
"Mitäkö? Etkö todellakaan ymmärrä?… Voi herranen aika sinua Glory… Sinun ystäviesi pitäisi todellakin pitää huolta sinusta. Sinä tiedät liian vähän tästä maailmasta."
Ja sitten äkkiä kuin salama iski Gloryyn ensimmäinen aavistus elämän surkeudesta.
"Voi taivas, tule pois", hän huudahti vetäen Pollya mukaansa.
He olivat juuri hengästyneinä ennättäneet St. Jamesin kadun ohi, kun monokkelilla ja leveällä valkoisella tärkkirintamuksella varustettu herrasmies tapasi heidät ja tervehti. Glory kiirehti eteenpäin, mutta Polly seisahtui tutunomaisesti.
"Se on vain minun tuttavani", sanoi Polly muuttuneella äänellä. "Tämä on uusi sairaanhoitajatar. Hänen nimensä on Glory."
Herra sanoi jotain loistavasta nimestä ja loistavasta onnesta, jos pääsisi sellaisen hoitajan hoidettavaksi, ja molemmat tytöt nauroivat. Sitten vakuutti herra olevansa iloinen siitä, että tytöt olivat käyttäneet hänen pääsylippuaan, ja valitti, ettei päässyt heitä nyt saattamaan kotiin.
"Mutta tanssiaisiin tulen", sanoi hän ja lisäsi sitten vilkaisten Gloryyn: "Tekisipä mieleni tuoda asuintoverini myös sinne."