John Storm puristi lehden kouraansa ja heitti sen kadulle, mutta pari minuuttia myöhemmin hän näki samanlaisen lehden pääministerin kädessä astuessaan sisään vastaanottohuoneen ovesta tervehtimään setäänsä. Vanhan miehen kasvot olivat lempeät, ja hänen äänensä vapisi hiukkasen.
"Pelkään, että sinulla on huonoja uutisia, John."
John nauroi äänekkäästi. "Siltäkö minä näytän? Vai pahoja uutisia! Eihän toki, päinvastoin parhaimpia uutisia maailmassa."
"No mitä sitten, poikaseni?"
"Minä aion mennä naimisiin. Te olette niin usein sanonut, että minun pitäisi naida, ja nyt minä aion seurata tuota neuvoanne."
Kalpeat vanhat kasvot hymyilivät. "Tuo sanomalehdissä kerrottu huhu on siis perätön?"
"Ah, se on kyllä tosi, ja minun vaimoni tulee kanssani!"
"Mutta oletko miettinyt sitä tarkoin? Etkö vaadi liian paljon naiselta? Naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, mutta he ovat samalla materialistisempia. Uskonnollisessa kiihkossaan he voivat tehdä suuria uhrauksia — mutta kun kiihko on jäähtynyt —"
"Oh, älkää pelätkö sitä, setä", sanoi John, ja sitten hän kertoi pääministerille saman kuin rouva Callenderillekin — että Glory oli tahtonut pois Lontoosta ja että John ei ehkä muutoin olisi keksinyt tätä nykyistä tuumaansa. Kalpeat kasvot yhä hymyilivät, mutta pääministeri kysyi itseltään: "Mitä tämä tarkoittaa? Onko tytöllä omat syynsä, joiden tähden hän tahtoo pois Lontoosta?"
"Tiedätkö poikaseni, että sinä et vielä ole edes maininnut minulle, kuka hän on?"