"Minun on suoritettava eräs työ täällä, täti."
"Työ! Sinä olet tehnyt jo liiankin paljon työtä — siinähän koko kiusa onkin."
"Se on Jumalan työ täti, ja minun täytyy se tehdä."
"No kyllä Jumala sen sitten itse tekee pyytämättä kunnon poikaa uhraamaan elämänsä sen tähden. Muutoin Hän ei ole vanhurskas, jommoisena minä olen aina Häntä pitänyt. Mutta katsopas", lisäsi hän avaten laukkunsa ja kuiskaten sitten, "sinun vanha takkisi ja hattusi! Minä löysin ne sinun entisestä huoneestasi, jonne sinä nyt saat muuttaa takaisin. Sinä olet ollut niin kauan toisen näköinen ettei kukaan tule sinua tuntemaan, kun rupeat omaksi itseksesi jälleen. Soh, pois tuo ruma kaapu päältäsi!"
"En voi, täti."
"Etkö voi?"
"En tahdo. Kun Jumala käskee, täytyy minun täyttää velvollisuuteni."
"Voi voi, kuinka monimutkaisia kaikki miehet ovat! Minä olen usein sanonut sinua omaksi pojakseni, mutta olisinpa minä sinun oma äitisi, niin kyllä tietäisin, mitä nyt tekisin — saisit aika selkäsaunan. Minä jätän nyt kumminkin nämä vaatteet tänne. Ehkäpä sinä muutat mielesi, kun minä olen mennyt pois. Hyvästi nyt, poika! Sinun pääraukkasi on aivan kuuma! Mikä sinua vaivaa, John? Mikä ihme sinuun on tullut'."
John näytti tuskin tietävän rouva Callenderin läsnäolosta. Seisottuaan kotvan aikaa ovessa katsellen Johnia hellästi ja säälivästi läksi vanha rouva pois.
John oli itsekseen miettinyt, kuinka hän voisi täyttää aikeensa Kun hän istui vuoteellaan pää käsien nojassa, tuntui hänestä kuin hän olisi suuressa laivassa ja kuuntelisi myrskyisen meren raivoa. Kansan kiihko oli nyt aivan hillitön, ja ihmisten huudot ja huokaukset täyttivät ilman. Johnin olisi pitänyt kulkea tungoksen läpi, mutta silloin väki huomaisi hänet, ehkäpä rupeaisi häntä seuraamaankin. Hänen kärsimättömyytensä oli nyt aivan kuumeentapaista. Hänen täytyi toimittaa tehtävänsä tänä iltana, heti paikalla. Mutta ensiksikin oli välttämätöntä päästä ulos huomaamatta. Kuinka se olisi mahdollista?