Kun hän taas tuli tuntoihinsa, oli hänellä jonkinmoinen himmeä aavistus siitä, että joku sanoi hänelle hyvää yötä. "Ah, hyvää yötä, hyvää yötä!" huudahti hän anteeksipyytävällä kädenliikkeellä. Sitten hän huomasi olevansa yksin huoneessa ja käännyttyään ympäri hän näki vaatekopan lattialla ja muisti, mitä oli tapahtunut. Sitten tapahtui aivan ihmeellistä. Kaksi ristiriitaista tunnetta valtasi hänet kokonaan. Toinen oli kiihkeä uskonnollinen innostus, toinen alhainen, rikoksellinen viekkaus.
Kaikki oli edeltäkäsin määrätty. Hän oli vain määrätyn tarkoituksen ase! Nuo vaatteetkin todistivat sen. Ne tuotiin hänen käteensä juuri sinä silmänräpäyksenä, jona hän tarvitsi niitä, kun ei mikään muu olisi voinut häntä auttaa. Ja rouva Callender oli ollut sokea ase korkeimman kädessä, Herran käskyjen täyttäjä. Ja hänkö, John Storm, pakenisi ja piiloutuisi? Sitä ei Jumala tarkoittanut. Vangitsemiskäskykö? Entäpä sitten, vaikka veisivät hänet polttoroviolle kuin Cranmerin! Mutta tämä oli vallan eri asia, tämä oli Jumalan tahto ja tarkoitus, tämä —
Kesken ajatuksiaankin hän naurahti pahasti, veti esiin vaatteet kopasta vapisevin käsin ja alkoi valmistautua pukeutumaan niihin. Hän oli juuri riisunut kauhtanansa kun joku avasi oven.
"Kuka siellä?" huudahti hän hätäisesti.
"Minä vain", sanoi kaino ääni, ja veli Antero astui sisään kalpean ja pelästyneen näköisenä.
"Ah, sinäkö! Tule sisään ja pane ovi kiinni, minulla on sinulle sanottavaa. Kuulepas! Minä menen nyt ulos enkä tiedä koska palaan. Missä koira on?"
"Porstuassa, veli."
"Kahlehdi se kiinni, ettei se pääse ulos seuraamaan minua. Pane pois tämä kauhtana, ja jos joku tulee kysymään minua, niin sano, ettet tiedä, minne olen mennyt — ymmärräthän?"
"Kyllä ymmärrän. Mutta oletteko sairas, veli Storm? Te näytätte aivan siltä kuin olisitte juossut kovaa."
Pesukaapilla oli pieni peili; John otti sen käteensä ja vilkaisi siihen ohimennen, mutta laski sen heti pois. Hänen sieraimensa värisivät, hänen silmänsä hehkuivat, ja koko kasvojen ilme oli kammottava.