Siinä näkyi avoin kenttä täynnä ihmisiä, jotka olivat virittäneet tulia sinne tänne, aivan kuin olisivat aikoneet yöpyä taivasalla. He olivat liittyneet eri ryhmiin ja lauloivat nyt yhdessä virsiä sekä rukoilivat. Juopuneiden lallatukset vaikenivat hetkeksi, eikä maantieltä kuulunut muuta kuin pyörien ratinaa ja veisaajien surumielisiä virrensäveleitä. Sitten kuului yhtäkkiä tuhansista suista huuto: "Isä Storm!" Kun tuota huutoa seuraava nauru vaunuissa oli lakannut, sanoi Betty:

"Kunniani kautta, se mies mahtaa olla aika lailla löylyn lyömä", ja sinisiin puettu neitonen oli nääntyä naurusta. Drake näytti tyytymättömältä, mutta lordi Robert virkkoi: "Kuka nyt siitä välittäisi, mitä elefantti sanoo?" Glory ei ollut huomaavinaan mitään, mutta hetkeksi hävisi hymy hänen huuliltaan.

Kun viimeinen samppanjapullo oli heitetty vaunuista, oli seurue päättänyt mennä yhdessä syömään päivällistä Cafe Royaliin tai Romanolle, ja siksi he ajoivat ensin Draken poikamieskotiin harjaamaan pukujaan ja peseytymään sekä hiukan levähtämään. Glory joutui ensin valmiiksi ja odottaessaan muita istuutui hän salin harmonion ääreen ja alkoi soittaa jotain. Se oli sama virsi, jonka he olivat kuulleet esikaupungissa. Silloin kuului naurun rähähdys seinän takaa, ja Drake, jonka näkyi olevan vaikea luopua hetkeksikään Gloryn läheisyydestä, ilmestyi kamarinsa kynnykselle paitahihasillaan. Peittääkseen hämilläoloaan alkoi Glory laulaa vanhaa lempilaulua. Seurue taputti käsiään, ja Glory lauloi vielä toisen laulun ja sitten vielä kolmannen. Vihdoin rupesi hän laulamaan "Armas äitiseni", mutta yhtäkkiä ääni sortui ja hän purskahti itkuun.

"Harjoitus huomenna kello kymmenen aamulla", sanoi Betty.

Sitten kaikki rupesivat nauramaan, ja kun Drake auttoi päällystakkia Gloryn ylle, kuiskasi hän tytön korvaan:

"Mitä voin tehdä? Hiukan pahalla päällä tänä iltana, niinkö?"

"Olkaa nyt kiltti poika ja antakaa minun olla yksin", vastasi Glory ja sitten hänkin rupesi nauramaan.

He olivat juuri lähtemäisillään ulos, kun joku sanoi: "Mutta nyt on aivan liian myöhäistä mennä päivällistä syömään — miksi emme yhtä hyvin voisi mennä illalliselle Korinton klubiin?" — Naiset huusivat "mainiota!" kuin yhdestä suusta. Ehdotus oli sangen rohkea ja hieman epäiltävää laatua.

"Mutta huvittaisiko se teitä tosiaankin?" sanoi Drake vilkaisten Gloryyn.

"Miksikä ei?" vastasi Glory iloisesti naurahtaen, minkä johdosta Drake huusi: "Hyvä on!" ja hänen silmiinsä tuli omituinen ilme, jommoista Glory ei ollut milloinkaan ennen niissä huomannut.