"Hyvää yötä, isä!"
Hän astui portaille mennäkseen saliin, mutta samassa iski häneen se ajatus, että vaikka hän olikin Jumalan palvelija, käytti hän nyt saatanan aseita. Entä sitten! Asian laita olisi tietysti vallan toinen, jos hän nyt olisi tekemäisillään tavallisen rikoksen. Mutta tämä ei ollut mikään rikos, eikä hän liioin ollut mikään rikoksellinen. Hän oli Jumalan armon ase sitä naista vastaan, jota hän rakasti. Hänen piti murhata tuon naisen ruumis pelastaakseen hänen sielunsa!
VII.
Matka kotiin Derby-kilpailusta oli ollut pitkä, mutta Glory oli nauttinut siitä paljon. Kun hän oli voittanut sen epämieluisan ruumiillisen tunteen, minkä tukahduttava kuumuus ja tomu saivat aikaan, rupesi matka häntä huvittamaan. Tuo loppumaton, joutilas, hyväluontoinen pila, joka oli tunkenut hiljaisimpiinkin luonnon sopukkoihin tänä päivänä, tuo stygialaisen demimonden kirjava joukko, joka kiipeili Olympon rinteille, oli sanomattoman huvittava. Miehet ja naiset, jotka olivat tulleet väkijuomista iloiselle tuulelle, naureskelivat, kirkuivat ja lauloivat. Muutamat ajoivat komeasti puettuina vaunuissa, toiset raidallisissa jersey-röijyissä ja keltaisissa hameissa mennä retuuttivat tärisevillä rattailla. Jotkut polttivat hienoja sikareja ja joivat samppanjaa, toiset imeskelivät savipiippuja, joiden kopat olivat käännähtäneet alaspäin, ja ottivat ryyppyjä olutpullostaan. Muutamat suojasivat itseään raparperinlehdillä auringonvarjon asemesta ja heittelivät konfettejä poliiseihin, toisten kasvoja peitti pyövelin naamari, tekoviikset ja punainen tekonenä, ja he puhalsivat minkä jaksoivat leikkitorviin — mutta kaikki olivat nyt saman perheen jäseniä, samaa seuruetta, samaa säätyluokkaa.
Täällä oli nähtävissä kamaliakin näkyjä, jos oli naurettaviakin. — Tuolla makasi maantienojassa vanha hevonen, joka oli päivän töistä väsähtänyt, tuossa oli väenpainosta murtunut kärryn-akseli ja kärryistä maahan suistuneita, haavoittuneita ihmisiä; poikaviikarit hoipertelivat kuin vanhat ukot, ja tuolla juoksi walesiläinen mies, vaatteet aivan siekaleina, pitkin kenttää päästäkseen kirkuvaa, raivoisaa joukkoa pakoon.
Mutta iloa oli itse ilmassakin, ja melkein kaikki nauratti Glorya. Lordi Robert oli kiertänyt käsivartensa Betty Bellmanin vyötäisille ja laski leikkiä erään vihanneskauppiaan kanssa, jonka kärryissä oli juopunut nainen. "Oletpa saanut kyydittävän, ukkoseni!" — "Olen kyllä, hyvä herra, ja minä olen menossa kotiini eukkoni luo tänä iltana, mutta sitä te ette uskalla tehdä."
Eräs nuori mies, jolla oli yllään helmiäisnappinen takki, talutti tyttöä, jonka päässä oli hirmuisen iso hattu. Mies sieppasi hatun tytön päästä ja tyttö sieppasi miehen hatun. Mies varasti suudelman tytöltä, ja tyttö löi häntä korvalle. Sitten mies asetti tytön hatun päähänsä ja tyttö miehen hatun, ja käsitysten he sitten marssivat eteenpäin laulaen 'Old Dutchiä'.
Glory näytteli pantomimisesti osan tuosta lemmenkohtauksesta, ja Drake huusi naurusta.
Kello oli jo seitsemän ennenkuin he ennättivät Lontoon laitaosiin. Silloin oli vaunuissa tyhjennetty korillinen samppanjaa ja pullot oli heitetty pois. Kulkue oli matkalla seisahtunut ainakin tusinan huvilan edustalla, ja eräissä suurissa kärryissä oli jokaisen naisen päärustingit epäkunnossa, ja he lauleskelivat juopuneen äänellä. Siitä huolimatta vakuutti Drake, joka puheli ja nauroi yhtämittaa, ettei hän ikinä ollut nähnyt niin hiljaista Derbypäivää, eikä hän voinut ymmärtää, miksi maailma oli muuttumaisillaan.
"Siihen on kaiketi syynä tuo uskonnollinen villitys", sanoi lordi Robert osoittaen uutta ja vallan erilaista näkyä tien varrella.