"No, Liisa, avaa nyt pian ja katso itse."
Ovi avautui, ja seuraavassa silmänräpäyksessä John seisoi eteisessä vetäen oven kiinni jälkeensä, ja Liisa tuijotti häneen puolittain pelokkaana, puolittain tyytyväisenä.
"Herranen aika, herra pastori, miksi ette sanonut, että te olitte tullut?"
"Missä emäntäsi on?"
"Hän on mennyt toimistoonsa eikä tule kotiin ennenkuin aamulla, ja neiti Gloria ei ole vielä palannut kilpa-ajoista."
"Minun täytyy tavata hänet tänä iltana. Minä menen yläkertaan odottamaan."
"Antakaa nyt anteeksi, herra pastori — isä, tarkoitan, mutta jos minä vaan olisin tuntenut teidän äänenne — se oli niin muuttunut. Ja minua torkutti niin kovasti, kun piti nousta ylös jo kello kuusi tänä aamuna —"
"Mene vain levolle, Liisa. Sinä kai makaat keittiössä, eikö niin?"
"Niin, herra pastori, kiitoksia vain kysymästä. Ja kyllä minä mielelläni menenkin maata. Gloria-neiti pääsee kyllä sisään omalla avaimellaan niinkuin teatterista tullessaankin. Mutta voinko mitenkään palvella teitä? Enkö? Löydättehän itse tien yläkertaan, herra pastori?"
"Kyllä, kyllä. Hyvää yötä, Liisa."