"Levolla", sai John vaivaloisesti sanotuksi.
"Entä Rosa — oletko nähnyt Rosaa?"
"En."
"Et tietysti! Tietysti et! Hän on arvatenkin toimistossa eikä palaa moneen tuntiin. Siis me olemme aivan kahden kesken!"
Glory ei ymmärtänyt itsekään, miksi hän tuon sanoi, ja vaikka hän koetti teeskennellä iloa, värisivät hänen huulensa. Sitten hän naurahti, vaikkei mitään ollut naurettavaa, mutta sydämensä syvyydessä hän pelkäsi. Hän alkoi liikkua huoneessa koetellen tyyntyä ja näyttää levolliselta.
"Etkö aio auttaa takkia pois yltäni? Etkö? No sitten minun täytyy tehdä se itse."
Heittäen pois päällysvaatteena Glory astui huoneen poikki ja istuutui sohvalle, jonka vieressä John seisoi.
"Oh, kuinka minua väsyttää! Voi, millainen päivä tämä on ollut! Toista kertaa ei semmoista enää jaksaisi! Missä sinä luulet minun olleen?"
"Minä tiedän, missä sinä olet ollut, Glory — minä näin sinut siellä."
"Sinä? Tosiaanko? Sinä siis kumminkin olit se, joka… Olitko sinä kukkulalla?"