"Olin."
John oli hiukan poistunut välttääkseen koskettaa Gloryyn, mutta seisoessaan siinä uunin vieressä tunsi nuori pappi väkisinkin tuon hienon maailmannaisen kasvoissa saman tytön piirteet, joka kerran oli ollut niin kallis hänelle. Hän näki samat säteilevät silmät, pitkät silmäripset, värähtelevät luomet ja huulten alituisen liikkeen. Hellyyden puuska valtasi taas John Stormin, ja hänestä tuntui kuin maa luistaisi pois hänen jalkainsa alta.
"Luetko rukouksesi tänä iltana, Glory?" sanoi John.
"Miksi en lukisi?" vastasi Glory koettaen naurahtaa.
"Rukoile sitten heti, lapseni."
"Miksi?"
John oli saanut Gloryn vapisemaan. Siitä huolimatta tyttö nousi ylös, astui lattian poikki Johnin luo, katsoi häntä silmiin hetkisen ja lausui vihdoin:
"Mitä tämä merkitsee? Miksi olet niin kalpea, John? Sinä et ole terve!"
"En; en ole terve", vastasi John.
"John, John, mitä kaikki tämä tarkoittaa? Mitä sinä mietit? Miksi tulit tänne nyt illalla?"