Puolenpäivän tienoissa sanomalehtipojat syöksyivät puiston halki tarjoten huutamalla lehtiään kaupaksi vastoin kaikkia sääntöjä, ja samassa Rosa astui sisään kertoen, että John Storm oli itse antautunut poliisille.
"Tiesin, että hän tekisi niin!" huudahti Glory. "Tiesinhän sen!"
Sitten Rosa kertoi, kuinka veli Antero oli koettanut uskotella poliisille, että hän on John Storm, ja kuinka säälittävästi se juttu oli loppunut.
"Sanoitko, että se oli vain maallikkoveli, Rosa?"
"Niin oli. Puolihupsu raukka nähtävästi — kuinka hän saattoi luullakaan, että tuommoinen kepponen voisi onnistua Lontoossa."
Gloryn silmät säkenöivät. "Rosa", huudahti hän, "minä olisin ennemmin tahtonut tehdä tuon hänen tekonsa kuin näytellä suurinta osaa koko maailmassa."
Glory tahtoi olla läsnä oikeudenistunnossa ja pyysi että Rosa ottaisi hänet mukaansa.
"Mutta uskallatko sinä, lapsi? Uskallatko nähdä häntä, kun teidän vanha ystävyytenne —"
"Uskallanko?" sanoi Glory. "Uskallanko seistä hänen rinnallaan syytettyjen paikalla!"
Mutta kun hän saapui oikeuspaikan edustalle ja näki millainen tungos siellä oli sekä huomasi kaikki nuo hienot henkilöt, miehet ja naiset, joitten sallittiin istua penkeillä, sanomalehtimiesjoukot, uutisten onkijat ja lukemattomat hymyilevät, kiihkeät, armottomat, säälittömät kasvot, kaikki kokoontuneina kuin ainakin hauskaa näytelmää katsomaan, silloin hänen sydäntänsä vihloi, ja hän hiipi pois oikeudenistuntopaikasta ennen vangin saapumista.