Tytöt vilkaisivat ohimennessään sairaanhoitajattareen, ja heidän puheensa muuttui supatukseksi.
XII.
John Stormin viholliset olivat päässeet pyrintöjensä perille. Hänet oli tuomittu yllytyksestä viranomaisia vastaan, ja todennäköistä oli, että hänet tuotaisiin vielä kerran oikeuden eteen ja tuomittaisiin osallisuudesta miestappoon. Koko oikeudenkäynnin ajan oli John Storm tyyni ja arvokas eikä puhunut mitään. Kiihkeän, ylevän uskonsa tukemana katsoi hän kuolemaakin rauhallisesti. Kun asian käsittely oli lopussa ja hänen takanaan seisova poliisimies kosketti hänen käsivarteensa, säpsähti hän kuin mies, jonka ajatukset koko ajan ovat olleet muissa asioissa. "No?"
"Seuratkaa minua", sanoi poliisimies, ja John vietiin takaisin koppiinsa.
Seuraavana päivänä hänet muutettiin Hollowayn vankilaan, jossa hän pysyi yhtä tyynenä ja hiljaisena. Hänen käytöksensä liikutti ja vaikutti syvästi viranomaisiin, jotka koettivat helpottaa hänen vankeuttaan osoittamalla hänelle kaikenlaista pientä ystävyyttä. Mutta John ei näyttänyt huomaavan sitä paljon.
Toisena aamuna tuli eräs virkamies hänen koppiinsa ja sanoi: "Ehkä tahtoisitte katsella sanomalehtiä, isä?"
"Kiitos, en välitä", vastasi John. "Minä en paljoa välittänyt sanomalehdistä silloinkaan, kun vielä elin maailmassa — mitäpä niillä nyt tekisin, kun olen menossa pois maailmasta."
"Voi, voi, te liioittelette vaaraanne. Ja sitä paitsi on lehdissä paljon teistä —"
"Siksipä minä en tahdokaan niitä nähdä."
"No niin, totta puhuakseni, isä, tämänaamuisissa lehdissä kerrotaan eräästä toisesta henkilöstä, ja siksi minä toinkin tämän teille."