"Minun täytyy mennä", sanoi Storm astuen lattian poikki äärettömän väsyneen näköisenä.
"Mutta minne te menette?"
"En tiedä — jonnekin — en minnekään — se on vallan yhdentekevää nyt."
"Niin —"
"Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä!"
Drake seisoi katuovella, kunnes nuo hitaat, epävarmat askeleet olivat kääntyneet kadunkulmassa ja hävinneet kuulumattomiin.
John Storm oli varma siitä nyt. Johnin häpeän masentamana, hänen lankeemustaan surren ja ehkä myöskin syyttäen itseään osallisuudesta siihen Glory oli syöksynyt surman suuhun.
Omituinen ristiriita! Vaikka hän oli niin äärettömästi vihannut Gloryn elintapaa, katui hän nyt syvästi muistellessaan, että hän kerran oli ollut aikeessa lopettaa tytön elämän. Ja Gloryn iloinen, hilpeä mieli oli himmentynyt Johnin onnettomuuksien tähden! Gloryn hyvä nimi oli tahrautunut siitä, että se oli liitetty Johnin nimeen! Gloryn puhdas sielu oli joutunut vaaraan Johnin synnin ja lankeemuksen tähden!
Mutta nyt oli jo hyvin myöhä, ja hän kysyi itseltään, missä hänen oli nukuttava sinä yönä. Ensin hän muisti entisen asuntonsa kirkon kellarikerroksessa, mutta sitten hän arveli, että veli Antero kaiketi oli mennyt pois sieltä jo ja kaikki seurakunnan asiat oli annettu toisen hoitoon. Koska hän juuri sattui olemaan erään hotellin kohdalla Trafalgar Squarella, meni hän sisään ja kysyi, oliko siellä yösijaa.