"Tietysti, herra pastori", sanoi palvelija hyvin kohteliaasti.
"Saanko jotain syötävää myöskin?"
"Kahvilahuone on vasemmalla, herra pastori. Tulevatko matkatavaranne myöhemmin?"
"Minulla ei ole mitään matkatavaroita tänä iltana", vastasi John Storm ja huomasi samassa, että palvelija katsoi häneen epäluuloisesti.
Kahvilahuone oli tyhjä ja ainoastaan puoleksi valaistu, sillä päivällinen oli jo aikoja sitten syöty ja päivän askareet tehty. John istui pöydän ääressä syöden, katse maahan luotuna ja tuskin tietäen, mitä hänen ympärillään tapahtui, mutta sitten hän älysi, että ihmisiä tuli vähän väliä aukaisemaan ovea ja katsomaan häntä, ja sitten he kuiskailivat keskenään ja poistuivat. Vihdoin tuli palvelija hänen luokseen oudon ja epävarman näköisenä.
"Anteeksi, herra, mutta oletteko isä Storm?"
John nyökkäsi päätään.
"Silloin minun täytyy ikäväkseni ilmoittaa teille, ettemme voi antaa teille yösijaa, emme uskalla — meidän täytyy pyytää teitä siirtymään muualle."
John nousi sanomatta sanaakaan, maksoi laskunsa ja poistui.
Mutta minne hän nyt menee? Missä hänet otettaisiin vastaan? Jos häneltä kiellettiin asunto jossain Lontoon hotellissa, niin kaikki muut hotellit tekevät samoin. Silloin hän muisti yömajan, jonka hän itse oli perustanut köyhille. Tuo hetki oli äärettömän nöyryyttävä. Mutta mitäpä siitä! Hän joisi Jumalan vihan maljan loppuun asti.