Niin, niin nyt oli käynyt! Ei ainoastaan tuo kurja, hurja joukko, tuo typerä, kiittämätön ihmiskunta ollut häntä ylenantanut, vaan Jumala itse! Jumala käytti toisen ihmisen tietämättömyyttä, toisen katumusta, toisen vihaa ja toisen ilkeyttä johtaessaan omaan päämääräänsä. Ja Jumala oli hänet hylännyt, ei kuullut hänen rukouksiaan eikä hänen katumustaan, riisti häneltä ystävät ja rakkauden, ja heitti hänet ulos ihmisten yhteydestä!
No niin! Olkoon siis sillä tavalla! Mitä hänen oli tehtävä? Hän menee takaisin vankilaan ja sanoo: "Ottakaa minut tänne takaisin — minulla ei ole muuta sijaa maailmassa. Minä olen yksin, ja sydämeni on kuollut!"
Hän oli nyt saapunut kujan päähän ja unohtaen Jupen varoituksen nähdessään kirkkaasti valaistun kadun hän kääntyi oikealle ja kulki rohkeasti katua pitkin. Se oli Old Pye katu, ja hän oli juuri saapunut Brown's Squaren kulmaan, kun hän aivan kuin heräten taas tuntoihinsa kuuli kovaa koiran haukuntaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli koira hänen jalkainsa juuressa hyppien hänen ympärillään hurjana ilosta, koettaen nuolla hänen kasvojaan ja vähänväliä ulvoen sekä osoittaen mitä hellintä, uskollisinta, säälittävintä rakkautta.
Se oli hänen oma koiransa, verikoira Don.
Hänen raskaat ajatuksensa haihtuivat, kun hän näki tuon ainoan uskollisen ystävänsä, ja hän kumartui hyväilemään tuota suurta elukkaa, vetämään sitä korvista ja silittämään sen poimuista, komeaa otsaa, mutta samassa hän kuuli kimeän huudon ja kohotti siitä syystä päätään.
"Se on hän!" sanoi joku, ja sitten hän huomasi, että joukko ilkeännäköisiä miehiä kokoontui hänen ympärilleen. Hän tunsi heidät heti. Siellä oli naarmuotsainen ravintoloitsija Sharkey, joka oli kärsinyt rangaistuksensa ja päässyt vankilasta, sekä Pincher ja Hawkins, jotka saivat olla vapaina takuuta vastaan. He olivat kaikki ryyppäilleet. Ravintoloitsija, jolla oli kädessä keppi, oli juovuksissa, ja lakaisija hoiperteli kainalosauvojen nojassa.
Nyt seurasi inhoittava kohtaus. Nuo neljä miestä alkoivat ivata John Stormia ottaen pois lakit päästään ja kumartaen syvään pilkallisen kunnioittavasti. "Teidän ylhäisyytennekö täällä?" sanoi yksi heistä. "Herra pastori ja lordi, tehkää hyvin!" huusi toinen.
"Jättäkää minut, Jumalan tähden jättäkää minut!" huudahti John.
Mutta heidän pilkkansa kävi yhä uhkaavammaksi. "Kuinkas maailmanlopun käy, isä?" — "Ettekö te yllyttänyt minua pienen liikkeeni myyntiin?" — "Ja ettekö te sanonut parantaneenne minut? Katsokaapa nyt missä tilassa minä olen!"
"Voi, lopettakaa, lopettakaa jo!" huusi John kiiruhtaen pois.