"Mitä tohtori sanoo hänestä?"
"Hän sanoo —"
"Mitä?"
"Hän sanoo, että me kadotamme hänet."
"Minä olen lähettänyt sanan kuuluisalle kirurgille… Mutta ei suinkaan se auta. Poikaraukka! Minusta tuntuu kuin hän vasta eilen olisi saapunut Lontooseen niin täynnä toiveita ja uskoa. Minä näen hänet vielä edessäni kirkassilmäisenä istumassa samalla tuolilla, jolla te nyt istutte, ja kertomassa tuumistaan ja aikeistaan. John-raukka! Niinkö hänen elämänsä piti loppua! Mutta semmoisia ne ovat nuo myrskyisät sielut, joiden sydän on taistelukenttänä. Kun taistelu on lopussa, mitä muuta voisi olla jälellä kuin erämaa?"
Gloryn silmät olivat kuivuneet, ja hän katseli vanhaa miestä tuskallisesti, mutta tämä jatkoi katsomatta tyttöön.
"Se on juuri elämää hallitsevan käsittämättömän voiman synkimpiä arvoituksia tuo, että hyvä ihminen voi noin sortua ja paha elää ja menestyä."
Pääministeri nousi ja alkoi astua edestakaisin uunin edessä. "Hm, mitä vanhemmaksi tulen, sitä haikeammaksi käy mieleni, jäminä tunnen yhä selvemmin, kuinka mahdotonta meidän on vähentää maailman loppumatonta surua."
Sitten hän katsahti Gloryyn ja sanoi: "Mutta minä voin tuskin antaa hänelle anteeksi, että hän on heittänyt pois niin paljon niin vähän tähden. Ja kun ajattelen teitä, lapseni, ja kuinka toisin kaikki voisi olla ja kuinka nolosti kaikki nyt on loppunut —"
"Mutta minusta se ei ole mikään nolo loppu, teidän ylhäisyytenne", sanoi Glory vapisevalla äänellä.