"Kuten suvaitset", sanoi lordi Robert heittäen pois sikarinpätkän. "Sinulla on rahaa enemmän kuin meillä muilla raukoilla — voit seurata mielitekojasi. Mutta tässä jo onkin vanha Bartimeus, ja tämä on vallan toisenlainen paikka."
He ajoivat pois suurelta kadulta holviportin läpi talon eteen, joka oli vanhimpia Lontoossa ja jonka edessä oli nelikulmio, missä puut vihannoivat ja linnut lauloivat. Joka akkuna oli valaistu, ja sisältä kuului soiton hiljainen hyminä.
"Kuuntelepas", sanoi lordi Robert. "Minä olen täällä muka lääkärin tuttavana, mutta totta puhuen tulin vain tuon pikku ystävän takia, josta kerroin sinulle."
"Senkö, jolle minä hankin liput viime viikolla?"
"Juuri saman."
Seuraavassa silmänräpäyksessä he olivat tanssisalissa. Se oli sairashuoneen oppilaiden suuri luentosali, vallan erillään sairasosastoista, muodoltaan pyöreä ja rivi lehtereitä pitkin seiniä, jotka olivat koristetut lipuilla. Katto oli lasista ja holvin muotoinen. Noin pari sataa tyttöä ja yhtä monta miestä oli siellä koolla. Salin keskilattia oli heidän tanssilavanaan ja lehterit lepohuoneina. Nuoret miehet olivat melkein kaikki lääketieteellisen opiston oppilaita, melkein kaikki tytöt olivat sairaanhoitajattaria ja he esiintyivät hoitajapuvuissaan. Ei ollut kuihtuneita kasvoja, ei kyllästyneitä katseita, ei väsähtynyttä ilmettä tuossa seurueessa. Se oli nuoruutensa kukoistuksessa, reippautensa kukkuloilla. Tytöt nauroivat ilonaurua, silmät säkenöivät onnen säkeniä, posket hehkuivat terveyttä.
Molemmat nuoret miehet seisoivat hetken katsellen tuota.
"No, pidätkö tästä?" sanoi lordi Robert.
Draken suuret silmät loistivat, hänen äänensä värähteli.
"Se on ihmeellistä — hurmaavaa!" sanoi hän.