"Hst! Hän toipuu! Poikaparka! Hän on huutanut teitä yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta hän luulee teidän olevan taivaassa, nähtävästi yhdessä hänen kanssaan, joten teidän ei pidä sanoa mitään, joka voisi häntä säikähdyttää. Tulkaa sisään nyt ja olkaa varovainen tyttöseni."
John houraili vielä, ja toisen maailman valo näkyi loistavan hänen silmissään, mutta hän hymyili ja näytti tuntevan ympäristönsä.
"Missä hän on?" kysyi hän soinnuttomalla äänellä niinkuin unissaanpuhuja.
"Hän on täällä nyt. Katsopas! Hän on aivan sinun vieressäsi."
Glory astui askeleen ja seisahtui vuoteen viereen koettaen kaikin voimin vastustaa haluaan heittäytyä Johnin syliin. John katsoi häneen hymyillen, mutta hämmästymättä, ja sanoi:
"Tiesinhän, että tulisit minua vastaan, Glory! Kuinka onnelliselta sinä näytät! Me tulemme molemmat onnellisiksi nyt."
Sitten hänen katseensa harhaili pitkin viheliäistä huonetta, ja hän virkkoi:
"Kuinka kaunista täällä on! Ja kuinka ilma on kirkas! Katso! Kultaiset portit! Ja seitsemän kultaista kynttiläjalkaa! Ja lasinen meri, kirkas kuin kristalli! Ja nuo lukemattomat enkelijoukot!"
Aggie, joka oli palannut huoneeseen, itki ääneensä.
"Itketkö sinä, Glory? Lapsi, älä itke! Mutta kyllä minä ymmärrän! Anna minulle rakas kätesi, lapseni, niin menemme yhdessä Jumalan valtaistuimen eteen, ja sanomme: 'Isä, anna meille anteeksi. Me olimme vain mies ja nainen, ja meidän täytyi rakastaa toisiamme, vaikka se oli väärin ja vaikka se toiselle meistä oli synti!' Ja Jumala antaa meille anteeksi, sillä Hän itse loi meidät sellaisiksi, hän kun on rakkauden Jumala."