* * * * *
"Minä luulin olevani taivaassa, Glory, mutta minä olen kuin Buckingham-parka — ainoastaan puolitiessä taivaaseen. Olenko ollut tiedotonna?"
Glory nyökäytti päätään.
"Kauanko?"
"Eilis-illasta asti."
"Ah, nyt minä muistan kaikki. Ne kaatoivat minut kadulle, eikö niin? Nuo miehet — Pincher, Hawkins ja muut."
"He saavat rangaistuksensa, John", huudahti Glory vapisevalla äänellä. "Niin totta kuin taivas on ylhäällä ja laki on valtakunnassa —"
"Jaa-ah, poika" (jostakin oven suusta päin), "saat olla varma siitä. Ne saavat vielä roikkua hirsipuussa joka mies."
Mutta John pudisti päätään. "Ihmisraukat! He eivät ymmärtäneet. Kun he käsittävät, mitä he ovat tehneet… Oi Herra, älä lue tätä heille synniksi."
Glory oli pyyhkinyt kyyneleet silmistään ja istui Johnin vieressä hymyillen. Hänen valkoiset hampaansa välkkyivät, hänen punaiset huulensa värähtelivät ja hänen kasvonsa säteilivät päivänpaistetta. John piti hänen kädestään kiinni ja katsoi häneen lakkaamatta aivan kuin tahtoen käyttää hyväkseen joka hetkeä hänen läheisyydessään.