"Niin, löysin sinut ja itseni samalla."
"Ja minä kun luulin elämäni menneen hukkaan! Kun ajattelee Jumalan tarkoituksia, täytyy ihmisen nöyrtyä — nöyrtyä halvaksi kuin ruoho jalkaimme alla. Mutta oletko varma, ettet koskaan kadu tätä?"
"En koskaan!"
"Etkö katso taaksesi?"
Glory pudisti päätään taas.
"Sano nyt minua rouva Lootiksi yksin tein, niin on asia selvä."
"Se on niin ihmeellistä! Mikä kunniakas työ sinua odottaa, Glory! Sinä jatkat siitä, mihin minä lopetin, ja sinä toimitat niin paljon. Sinä olet jalompi kuin minä ja voimakkaampi, paljoa voimakkaampi, ja puhtaampi ja uljaampi. Enkö minä ole aina sanonut, että maailma kaipaa juuri uljasta naista! Minä ymmärsin asian ytimen, minä näin tosi valon, mutta minä en ollut itse sen tehtävän arvoinen. Minä olin langennut ja tehnyt syntiä enkä tuntenut omaa sydäntäni, enkä ollut kelvollinen astumaan luvattuun maahan. Mutta sekin on jo jotain, että saan nähdä sen etäältä. Ja jos minä olen saanut nousta Siinaille kuulemaan ikuisen lain ukkosenjyrinää —"
"Hiljaa, rakkaani! Joku tulee."
Tulija oli tuo kuuluisa kirurgi, jota pääministeri oli lähettänyt noutamaan. Hän tutki vamman hyvin tarkasti ja antoi muutamia määräyksiä. "Muistakaa tehdä niin, sisar", siten ja siten. Mutta Glory huomasi, ettei ollut mitään toivoa. Vähentääkseen päässä tuntuvia kipuja tahtoi tohtori määrätä morfiinia, mutta John ei suostunut siihen.
"Minä lähden kuninkaani eteen", sanoi hän. "Antakaa minun olla täydessä tajussani."