"Sairaanhoito ei todellakaan ole teidän" — alkoi Drake, mutta samassa kuului ukkosen kumea jyrinä ja suuria vesipisaroita alkoi tippua, joten heidän täytyi kiirehtiä tanssisaliin. Tohtorit ja emännät olivat jo menneet pois, ainoastaan sairaanhoitajattaret ja ylioppilaat olivat enää siellä, ja ilo oli ylimmillään. Eräs nuori ylioppilas irroitti juuri sievän tytön tukkaa, toinen tanssi valssia melkein kantaen tyttöä käsivarrellaan. Joku oli vääntänyt kaasuliekit pienemmiksi ja kaikki tanssivat kuin varjojen maassa. Joku alkoi laulaa ja pian lauloivat kaikki yhdessä. Sitten alkoi joku heitellä paperipusseja, jotka olivat täynnä pieniä valkoisia paperipalasia. Pussit halkesivat ilmassa ja niitten sisällys putosi kuin tähtisade raketista, kunnes kaikki olivat peitetyt ikäänkuin pienillä lumihiutaleilla.
Sillä välin oli myrsky yltynyt, ja kesken musiikin kaikua ja tanssivien jalkojen tahdikasta kapsetta sekä iloisten laulujen säveleitä kuului ukkosen jyrinä, joka vieri kumeana yli Lontoon, ja sade rapisi tanssisalin lasikattoon.
Glory oli haltioissaan. Hän oli näkevinään kuin sumua Peelin lahdella, ja kuu paistoi usvan läpi ja aallot tanssiva luoteistuulessa. Hän näki mustan myrskyisän meren Contraryn edustalla, ja vihuri vinkui vuorilla. Ja kumminkin hän oli täällä ihmeitten, tenhon maailmassa, kauneuden, loiston ja onnen keskellä.
Oli jo aamu, kun tanssiaiset loppuivat. Sade oli tauonnut, vaikka ukkonen vielä mylvi. Herrojen piti saattaa tytöt sairashuoneelle, ja Glory ja Drake istuivat yhdessä kaksipyöräisissä vaunuissa.
"Vai unohdatte te aina semmoiset asiat?" sanoi Drake.
"Millaiset asiat?" kysyi Glory.
"En sano — kyllä te tiedätte!"
Glory oli vetänyt päällystakkinsa päähineen päähänsä, mutta Drake saattoi kumminkin nähdä hänen kultakiharainsa pistävän esiin.
"Antakaa minulle tuo ruusu", sanoi hän — "tuo valkoinen ruusu hiuksistanne."
"Se on niin mitätön", vastasi tyttö.