Isä kohotti oikean kätensä kaksi sormea sanoen:
"Jumala siunatkoon sinua, poikani, ja olkoon kanssasi ja vahvistakoon sinua. Kun Hän sinulle hymyilee, älköön ihmisen viha sinua liikuttako! Taivainen Isä, katso tätä tulista sielua ja auta häntä! Auta häntä irroittamaan kaikki ankkurit, jotka kiinnittävät häntä maailmaan, ja tee hänestä huutavan ääni korvessa, joka sanoo: 'tulkaa esille sieltä, minun kansani, sanoo Jumala'."
Kun John polvistui isän edessä tämän siunatessa häntä, kuuli hän askeleita takanaan. Hänen virkaveljensä pastori Golightly odotti saadakseen sanoa asiansa.
Kanonikko käski sanoa, että yksi hänen apulaisistaan oli estetty saarnaamasta sunnuntaina ja itse hänen täytyi mennä teatterin hyväntekeväisyys-seuran vuosipäivän kunniaksi pidettäviin päivällisiin lauantaina eikä siis ennättäisi valmistautua sunnuntaiksi, mistä syystä hän toivoi John Stormin saarnaavan sunnuntaiaamuna. John lupasi. Pastori Golightly hymyili, kumarsi, yskäisi ja meni.
Sairashuoneen saarnaajan käytettävänä oli pieni huone alakerrassa. Sinne meni John Storm nyt ja kirjoitti kirjeen.
Se oli osoitettu Peelin pastorille:
"Varmaankin kuulette usein Glorysta ja tiedätte kuinka hän edistyy. Hän näyttää voivan erittäin hyvin enkä minä tosiaankaan milloinkaan ole nähnyt häntä niin iloisena ja hilpeänä. Tätä kirjoittaessani hän on juuri muutamien sairashuoneitten johtajien toimeenpanemissa tanssiaisissa. Se on vallan viatonta huvia ja sydämestäni toivon hänelle hauskuutta siellä. Epäilemättä nuoret tytöt tarvitsevat jonkinmoisia huvituksia ollessaan nuoruutensa, terveytensä ja kauneutensa kukoistuksessa, ja kuivettunut ja jähmistynyt on se mies, joka ei iloitsisi ajatellessaan hyvän tytön onnea. Gloryn toverihoitajattaret ovat jaloja, hurskaita naisia, jotka tekevät tosi naisen työtä, ja jos heidän joukossaan olisikin joitakuita mustia lampaita, niin eihän se ole sen kummempaa kuin mitä kaikkein puhtaimmillakin aloilla maailmassa voi sattua.
"Mitä itseeni tulee, olen koettanut pitää huolta Glorysta, mutta en tiedä kuinka kauan sitä enää voin tehdä. Älkää hämmästykö, jos minun täytyy siitä toimesta luopua, tiedättehän, että olen tyytymätön nykyiseen ympäristööni, ja minä odotan vain Hänen johtoaan ja ohjaustaan, joka hallitsee pilviä ja tuulta. Jumala yksin tietää kuinka kaikki tulee käymään, ja Hän minua auttaa. Minä en liiku ulkona enemmän kuin pakosta täytyy ja aina kun menen jonnekin, tulen nöyryytetyksi ja tunnen typeryyteni. Lontoon elämä on ollut minulle pelkästään mitä epämieluisinta yllätystä. Minä luulin tuntevani sen täydellisesti jo ennestään, mutta minä en tosiaankaan ole tietänyt mitään siitä. Sen julmuus, sen vilppi ja petollisuus ovat kamalia. Lontoo on Juudas, joka aina ja yhäti koettaa suudelmalla pettää nuoria, toivorikkaita, viattomia olentoja. Mutta se opettaa myöskin kaikkia tuntemaan itseänsä, ja se on parempi kuin maata pumpuliin ja villoihin käärittynä. Tervehtikää sydämellisesti kaikkia Glenfabassa — tervehdykseni myöskin isälleni, jos voitte sen perille viedä."
Tämän kirjeen kirjoittamiseen meni häneltä pitkä aika, ja kun hän oli sen lopettanut, läksi hän eteiseen viedäkseen sen postiin. Siellä hän huomasi, että rajuilma oli tulossa, ja hän päätti odottaa kunnes se oli mennyt ohi. Hän astui kirjastoon, valitsi sieltä kirjan ja palasi huoneeseensa sitä lukemaan. Se oli "Pyhän Johannes Chrysostomoksen kirja pappiudesta." Aine oli miellyttävä, mutta ei voinut sittenkään kiinnittää John Stormin ajatuksia, Hän ajatteli luostarin johtaja-isää ja pientä veljeskuntaa Bishopsgaten varrella, sitten mietti hän Glorya ja sairashuoneen tanssiaisia ja taasen Glorya ja yhä uudelleen Glorya, Glorya. Tekipä hän mitä tahansa, ajatuksiaan hän ei saanut poistumaan Glorysta.
Myrsky riehui ulkona, ja kun hän kaksi tuntia myöhemmin meni eteiseen, ei se ollut vieläkään tyyntynyt. Hän seisoi ovella sitä katselemassa. Salamat valaisivat pimeää puistoa, mustat sadevirrat muuttivat tyhjät katukäytävät kiiltäviksi kuin meren pinnan. Silloin tällöin kulki vaunuja ohi tuikkivine lyhtyineen ja öljykankaaseen verhottuine ajureineen, ja joskus näkyi omnibussikin täpösen täynnä sisäpuolelta, mutta katot tyhjinä. Paitsi sitä näkyi vielä yksi elävä olento kadulla, nimittäin italialainen posetiivinsoittaja, joka oli asettunut suuren talon eteen vasemmalle puolen katua ja väänsi tarmokkaasti konettaan.