"Ei ole vaarallista, Glory", sanoi Drake. "Tuo neiti tulee pitämään teistä sitä enemmän tämän pienen erehdyksen tähden. Se on Rosa", lisäsi hän lordi Robertille, joka silitti viiksiään ja kumarsi päätään.
Polly vilkaisi äkkiä ylös kuullessaan nimen, ja Drake selitti hänelle, että Rosa oli hänen ystäviään — sanomalehtikirjailija, neiti Rosa Macquarrie, hyvä ja viisas nainen. Sitten hän lisäsi kääntyen Gloryyn:
"Hän on puolustanut teidän ystäväänne herra Stormia tällä viikolla. Tiedättehän, että sanomalehdet ovat häntä moittineet?"
"Onko hän puolustanut?" sanoi Glory koettaen pysyä tyynenä ja katsahtaen taas alas. "Missä penkissä — aitiossa, tarkoitin —"
Mutta ihmiset alkoivat taputtaa käsiään kääntäen päänsä toiseen suuntaan teatteria. Joku suuri henkilö astui kuninkaalliseen aitioon.
"Minun päällikköni, sisäasiain ministeri", sanoi Drake. Kun kättentaputukset olivat tauonneet ja seurueet asettuneet paikoilleen, huomasi tuo suuri mies kirjurinsa ja kumarsi hänelle. Glorysta tuntui silloin kuin joka ikinen silmä teatterissa olisi kääntynyt katsomaan häntä.
Hän ei räpäyttänyt silmiään, vaan pysyi tyynenä. Hänen päänsä nytkähteli joskus, aivan kuin sotaratsun, joka menee ensimmäiseen taisteluun, mutta muutoin hän ei silmäluomeakaan värähyttänyt. Tässä ilmapiirissä siis Drake eli, ja Glory tunsi ääretöntä kiitollisuutta häntä kohtaan siitä, että hän oli sallinut Glorynkin pistäytyä siinä.
"Se on ihanaa!" kuiskaili hän kääntyen Pollyyn, mutta Pollyn kasvot olivat peitossa uutimen takana.
Orkesterilaiset astuivat sisään, ja Glory nojautui eteenpäin lukien kuinka monta viulua siinä oli, sillä välin kuin Drake puhui lordi Robertille hänen olkansa yli.
"Minä tapasin hänet lukemassa Rosan artikkelia tänä aamuna, ja hän sanoi itse olleensa kuulemassa saarnaa", sanoi Drake.