"Hyvää yötä!" sanoi John ja kääntyi myöskin pois.
Glory katsoi hänen jälkeensä nauraen. Sitten hän meni levolle, pieni puristus rinnassa.
Polly Love viereisessä huoneessa hyräili riisuutuessaan:
"Neitoset, älkää huokailko enää, Kaikki miehet ne pettää."
Sinä yönä Glory uneksi olevansa jälleen Peelissä. Hän istui Peelin vuorella katsellen suuria laivoja, jotka nostivat ankkurinsa lahdelmassa aution, vanhan linnan muurien takana, ja toivoi pääsevänsä noiden laivojen mukana kauas merelle ja suuriin, etäisiin kaupunkeihin.
XV.
John Storm istui seuraavana aamuna huoneessaan käännellen kirjan lehtiä ja koetellen lukea, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että eräs neiti pyysi häntä tavata. Se oli neiti Macrae. Hän astui sisään kasvot punottavina, huulet vavisten ja silmät kyyneleisinä. Hän puristi Johnin kättä pitkään, kuten ensi kerrallakin, ja sanoi värähtelevällä äänellä:
"Minua hävettää tulla tänne. Äiti ei tiedä, että olen täällä, mutta minä olen niin onneton, ja jos te voisitte minua auttaa —"
"Istukaa, neiti", sanoi John Storm.
"Minä tulin kertomaan teille —" sanoi hän, ja sitten hänen surullinen katseensa harhaili ympäri huonetta kiintyen taas John Stormin kasvoihin. "Se koskee lordi Robert Urea, ja minä olen niin onneton."