"Kertokaa minulle kaikki, rakas neiti, ja jos suinkin voin jollakin tavoin teitä auttaa —"
Hän kertoi kaikki. Se oli surkea juttu. Hänen äitinsä oli kihlannut hänet lordi Robert Urelle (muuksi sitä ei voinut sanoa) hänen ylhäisen säätynsä vuoksi, ja lordi oli ottanut tytön hänen rikkauksiensa vuoksi. Tyttö ei ollut milloinkaan rakastanut lordi Robertia ja hän oli aina tietänyt, että tämä oli hyvin huonomaineinen, mutta hänelle (nimittäin tytölle) oli aina opetettu, että tuommoisista seikoista välittäminen oli tyttömäistä ja lapsellista, ja siksi hän oli vähän aikaa taisteltuaan myöntynyt.
"Te moititte minua heikkoudesta", sanoi hän, ja John vastasi epäröiden:
"En, en minä moiti teitä — minä säälin teitä!"
"Niin", lisäsi tyttö, "se on kaikki nyt jo ollutta ja mennyttä, ja jos minua tuomio kohtaa ja jos äiti —"
"Oletteko sanonut, ettette voi mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Olen."
"Kuinka minä siis uskaltaisin teitä moittia!" sanoi John ja nousten seisaalleen hän työnsi pois kirjansa.
Tytön tummat silmät harhailivat huoneessa ja kiintyivät taasen Johniin loistaen ihmeellisesti.
"Minä kuulin teidän saarnanne sunnuntaina, herra Storm, ja minusta tuntui kuin olisin ollut aivan yksinäni kirkossa ja kuin te olisitte puhunut yksinomaan minulle. Ja eilisiltana teatterissa —"