"Niin, kyllä, Helga on tullut kotiin", vastasi Oskar.
"Sanovat häntä kauniiksi."
"Kauniiksiko? Kyllä, onhan hän sievähkö, todella koko sievä — ja soitannollinen — lahjoiltaan kieltämättä soitannollinen. Hänestä on tosiaan varttunut varsin viehättävä tyttö — varsin viehättävä!"
Taaskin seurasi hankala vaitiolo, joll'aikaa motetti helähteli tavarasuojaman soraäänien lomassa.
"Häät ovat kai piankin?" sanoi Magnus.
"Häät? Hm, totta puhuen, Magnus, niistä ei vielä ole mitään päätetty."
"Ei vielä?"
"Ei mitään varmaa, tarkoitan — määrättyä päivää nimittäin. En tiedä miksi, mutta —"
Oskar katsahti veljeensä ja tunsi kielensä kangistuvan.
Magnus oli tyyni, hänen silmänsä pysyivät levollisina ja äänensä hiljaisena, mutta kasvoissa oli jotakin, mikä elvytti kamalan muiston kihlaus-illasta, jolloin Magnus heidän viimeksi puhellessaan oli sanonut: "Jos koskaan olet hänelle tyly tahi poistut hänen luotaan tahi hylkäät toisen naisen vuoksi, niin otan antamani takaisin. Kuuletko minua — otan hänet takaisin, ja silloin — silloin, kautta Luojan, minä surmaan sinut."