"Magnuksesta? Sitäkin ajattelin, mutta —" ja siinäpä tuli esille vanha pulma — hän ei vielä ollut selvitellyt Magnusta vastaan kihlaustilaisuudessa syntynyttä väärinymmärrystä, ja vanhukset tietenkin vastustivat hänen kutsumistaan, kunnes tuo paljastus saattoi tapahtua.
"Miks'et ilmaisisi asiaa nyt, Oskar? Olisihan oivallinen tilaisuus parantaa kaikki haavat ja unohtaa entiset ikävyydet."
"Kyllä, on tosin niinkin", vastasi Oskar, mutta hän lähti pois näköjään kiusaantuneena, eikä Thora kuullun häneltä sen enempää asiasta ennenkuin hääaattona, jolloin hän tokaisi:
"Nytpä muistan, olihan puhetta sulhaspojasta, mutta tuo mainio suunnitelmasi oli mahdoton, Thora."
"Mahdoton?"
"Äiti sanoo Magnuksen lähteneen pohjanpuoleen — lienee jo viikon aikaa ollut matkalla."
"Talvella, ja juuri häiden edellä?"
"Äiti arvelee hänen ennättävän niiksi takaisin, mutta me tietysti emme voi jättäytyä sattuman varaan, ja kun Niels — muistathan Niels Finsenin, ruununvoudin pojan? — kun Niels viimeisellä syyskuvalla vast'ikään saapui kotiin, niin otamme hänet sulhaspojaksi. Siten on siitä huolesta päästy."
"Onpa ikävää", huoahti Thora, ja sitten huusi Oskar, joka oli avannut oven:
"Hei! Lunta sataa! Me saamme valkeat häät, Thora!"