"Eikö hän olekin kaunis, Margret?" hälisivät tytöt, ja täti Margret, jonka silmät loistivat lasien takaa, sanoi:
"Vieläkö puhutte Helgasta!"
Sitten tuomiokirkon kellot alkoivat kajahdella ja kaikki kävivät hiljaisiksi. Thora astui verkalleen alakertaan ja tapasi isänsä (uudessa silkkihatussaan kookkaamman näköisenä kuin koskaan) odottelemassa eteisen suussa ja Päistärikön kadulla valmiina, selässä kultanuppinen, punasamettinen sivusatula. Lasketeltiin pari leikkisanaa, naurahdeltiin, pyyhkäistiin salavihkaa jokunen kyynel silmänurkasta, ja niin lähdettiin matkaan. Lumi oli kuiva ja pehmeää kuin jauho, ja ponia oli vaikea saada astuskelemaan tasaisesti.
Tuomiokirkkoon tultua tuntui Thorasta kaikki unelta, kauniilta valvehaaveelta, jollaisia hän toisinaan oli unelmoinut ajatellessaan olevansa kuollut ja kuvitellessaan onnellisen sielunsa liitelevän taivaaseen.
Morsiusneidot odottivat pylväskäytävässä — Helga ihmeen kauniina englantilaisessa vaatetuksessa, ja kaksi entistä koulutoveria islantilaiseen kuosiin puettuina.
Thora, joka liikkui kuin näyssä, tunsi jonkun riisuvan samettiviitan, ja sitten kellot vaikenivat ja urut alkoivat pauhata. Seuraavassa hetkessä kuoro lauloi hymniä — tavallista häävirttä "Kun ensi morsianta Luoja toi" — ja sitten hän oli astumassa ylös pääkäytävää isänsä käsivarren varassa.
Hän ei ripillepääsemisestään saakka ollut nähnyt niin suurta ihmiskasvojen paljoutta. Ne näyttivät vilahtelevan hänen ohitseen ja huimasivat päätä. Hän muisti, miten seurakunta oli toisissa häissä odotellut morsianta ja katsellut häntä kuin yliluonnollista olentoa. "Hän on tulossa!" "Tässä hän tulee!" Nyt oli hän itse morsiamena, ja ihmiset kurkottelivat häntä nähdäkseen.
Thora tunsi, että kaikkien kasvot olivat hymyssä, ja tiesi itsekin myhäilevänsä. Hän kuuli ohi astuessaan, mitä ihmiset virkkoivat: "Herttainen Thora!" "Niin rakastettavan näköinen!" "Nyt olen tyydytetty, ja voinpa vaikka lähteäkin jo — tahdoin vain nähdä, miltä Thoran kaapu näyttäisi." Ja sillä välin helähtelivät kuoron sävelet lehteriltä kuin taivaasta, leijuen joka puolella hänen ympärillään.
Käytävän päässä seisoi Oskar odottamassa — niin hienoksi puettuna, niin kauniina, niin ylevän näköisenä — vaaleaverinen nuori mies oikealla puolellaan, ja vasemmalla kuvernööri hyvin juhlallisena ja raudanharmaan tukkansa ja partansa vuoksi yhä arvokkaamman näköisenä.
Virsi päättyi, urut herkesivät soimasta, ja Thora huomasi olevansa Oskarin vieressä alttarin portaiden juurella, joiden yläpäässä seisoi vanha piispa, musta kasukka ja valkea röyhykaulus yllään. Takana kuului pikku kohinaa, sitten seurasi hiljaisuus, ja piispa alkoi puhua.