"Rakkaat lapset", hän sanoi, "kun Isä Jumala ammoin ensimmäisen morsiamen toi ensimmäiselle miehelle Eedenin kauniissa puutarhassa, niin hän liitti yhteen heidän kätensä rakkauteen, ja se oli ensimmäinen avioliitto. Siitä asti Hän on jatkanut ihmiskunnan historiaa samalla suloisella keinolla, ja rakkaus yhä on side, joka yhdistää miehen naiseen ja naisen mieheen."
"Rakkaat lapset", lausui piispa taasenkin — hän puhui Thoralle ja Oskarille — "te saavuitte tänne tullaksenne mieheksi ja vaimoksi, ja koska te rakastatte toinen toistanne, niin Jumala tahtoo liittää yhteen kätenne pyhään avioon, sillä Hän ei siunaa eikä pyhitä mitään muuta liittoa, rikkauden, maailmallisen edun tahi minkä tahansa muun harrastuksen matkaansaattamaa.
"Me tunnemme teidät molemmat, lapseni; me, jotka tänne olemme kokoon tulleet, me olemme nähneet tunteittenne kukan umpussaan ja aukeavan, ja nyt rukoilemme Jumalaa, että olisitte uskollisia valoille, jotka tänä päivänä teette, aina kantaen toinen toisenne taakkaa, anteeksi antaen toistenne viat ja vaalien sitä inhimillistä rakkautta, mikä on jumalallisen rakkauden vertauskuvana.
"Tyttäreni, rakasta tulevaa miestäsi; ilahuta, helli häntä, pysy hänessä; salli hänen löytää rinnallasi lohdutusta jokaiseen suruun — mitä ikinä maailma hänelle tehnee, ja mitä tahansa maailma sanonee.
"Poikani, rakasta vaimoasi. Ei ole mitään jalompaa tässä puutteellisessa ihmisolossa, ei kauniimpaa ja taivaallisempaa näkyä kuin, että hyvä tyttö jättää isän, joka häntä rakastaa, ja kodin, jossa on ollut onnellinen, ja lausu hänen tulevalle puolisolleen: 'Mennyt oli kaunis, mutta tulevaisen uskon kaiken sinulle'. Ansaitse se luottamus, poikani, ole luja, ole urhea, ole uskollinen, niin Hän, joka kaikki heikkoutemme tuntee, ennen meitä vaellettuaan maan päällä, Hän sinua tukee, jos jalkasi horjuvat.
"Olkaa toisillenne hyvät kumppanit tämän maailmaa matkalla, rakkaani, ja jos Jumala suo teille lapsia, niin pitäkää niitä, jotka ovat siteinä teitä itseänne yhä likeisemmin yhteen liittämässä. Ennen kaikkea rakastakaa toinen toistanne, sillä se on ensimmäinen käsky, ja varjelkoon ja opastakoon Hän, joka sen antoi, teidät kautta elämän okaisten polkujen."
Piispan ääni alkoi lopulla värähdellä, ja puheen päätyttyä kuului seurakunnassa moni yskäisevän ja niistävän. Oskarkin huohotti raskaasti Thoran vierellä, ja Helga polki hänen laahustaan, mutta Thora itse oli tyyni kuin luottava lapsi.
Seuraavana hetkenä hän oli Oskarin vieressä alttaria portaalla polvillaan — juuri siinä, missä he olivat rippilapsina polvistuneet — ja piispa saneli valan kaavaa. Hengähtämätön hiljaisuus vallitsi täpö täydessä tuomiokirkossa tämän, juhlallisen ja kauniin toimituksen kestäessä — ainiaan nuoren, ainiaan vanhan, ainiaan jylhän toimituksen — joka vihkii miehen vaimolle, vaimon miehelle, myötä- ja vastoinkäymisessä, sairaana ja terveenä ollessa, "kunnes kuolema meidät erottaa."
Oskar yhä hengitti syvään, mutta Thora oli liian onnellinen kiihtyäkseen, liian varma pelätäkseen. Kun piispa liitti heidän kätensä yhteen ja laski omansa niiden päälle, tunsi Thora Oskarin käden vapisevan ja hänen valtimonsa tykähtelevän, ja hän olisi tahtonut tyynnyttää ja viihdyttää Oskaria, sillä he olivat nousseet jaloilleen, ja eräs apulaispapeista valitsi virren:
"Ohjaa lapses, Taatto, ohjaa kautt' elon varjopolkujen."