XI.
Magnus odotteli eteisessä, puettuna lumisääryksiin ja pitkään turkkikauluksiseen päällystakkiin, joka oli karkea ja kulunut, vyötäisiltä huivilla sidottu. Hänen kasvoissaan näkyi syviä uurtoja, jotka voimakkaassa miehessä ovat kohtaloonsa taipumisen leimana, heikossa epätoivon. Thora ei mielestään ollut koskaan nähnyt häntä noin kookkaana ja komeana, mutta hänen äänensä oli puhuessa hempeä kuin naisen ja huulet vetäysivät mitä viehkeimpään hymyyn. Thora sulki vierashuoneen oven ehkäistäkseen pianonsoittoa kuulumasta, astui sitten hänen luokseen ja ojensi kätensä, tuntien pienuutta ja heikkoutta, hennossa valkeassa hunnussaan ollen ja morsiuskruunu otsallaan.
"Tulin hyvästelemään ja hauskaa matkaa toivottamaan", aloitti Magnus.
"Olenpa iloinen, että tulit", vastasi Thora. "Kuulin sinun menneen pois ja pelkäsin, etten saisi sinua nähdäkään."
"Toin sinulle tämän häälahjaksi", sanoi Magnus ottaen eteisen pöydältä suuren, valkean karhunnahan, jota Thora ei ollut huomannut.
"Siinäpä komea talja!" huudahti Thora.
"Onko se hyvä?" kysyi Magnus.
"Erinomaisen kaunis. En ole koskaan nähnyt tämän veroista. Sepä lie maksanut sinulle suuren summan."
"Ei paljoakaan. Ostin sen pohjanpuolesta."
"Tätäkö hankkimaan sinne siis lähditkin?"