"Siellä oli kaunista", virkkoi Magnus.
"Et ole nyt pahalla mielellä Oskaria vastaan?"
"En nyt. Kun näin teidän yhdessä polvistuvan alttarin eteen, niin en voinut olla ajattelematta päivää, jona kaikki olimme siellä polvillamme. Ja sitten — sitten oli Oskar taas kerrankin pikku veljeni."
"Magnus — etkö — etkö suutele minua?"
Hän epäröi hetkisen, mutta Thora kohotti suloiset kasvonsa häntä kohti — puhtaina kuin pyhimyksen, ja kyynelten kostuttamina — ja Magnus avasi suuren sylinsä, veti valkean pikku olennon rinnalleen ja suuteli häntä otsalle morsiuskruunun alle.
"Hyvästi, pikku tyttö, ja Jumala siunatkoon sinua ja tehköön sinut hyvin onnelliseksi. Mutta jos koskaan minua tarvitset, niin sano: 'tule', ja minä tulen luoksesi — maan äärimmäiseen soppeenkin."
Thora alkoi nyyhkiä ääneensä, ja Magnus oli olevinaan kiireissään, kääntyen ovelle. Hänen täytyi lähteä, kun oli pitkä matka edessä.
"Ja Päistärikkökin on ulkopuolella — en saa antaa sen odottaa."
"Päistärikkö?"
"Äiti pyysi minua hoitelemaan sitä, kunnes palaat — sen vuoksi vien sen takaisin maatilalle."