"Anna minun sanoa sille hyvästi", pyysi Thora.
Magnus kääri hänet kiireestä kantapäähän asti karhunnahkaan ja talutti alas portaita kadulle. Oli pimeä, mutta tähdet tuikkivat ja revontulet halkoivat taivasta kuin suunnattoman säilän heilahdukset. Kaikki oli valkeaa ja hiljaista, kuului vain pianon heikko kaiku ja tanssijain etäinen töminä. Kaksi satuloitua hevosta seisoi levollisina lumessa, ohjakset harjan yli heitettynä, ja toisen selkään nousten virkkoi Magnus:
"Tämä on Kultaharja — Päistärikön iso veli."
Thora löysi oman poninsa, silitti sen korvia ja suuteli kuonoa ja pakeni sitten pakkasilmasta takaisin ovelle.
"Hyvät veljekset käyvät hyvin yhdessä: pääsemme puoliyöksi kotiin", huusi Magnus.
Thora silmäili lähtöä. Välähtävä pohjanpalon patsas valaisi noita kolmea tienmutkassa — Magnus ratsasti Kultaharjalla ja Päistärikkö laukkasi ripeästi vieressä, tyhjä satula selässään.
XII.
Thoran palatessa vierashuoneeseen Oskar ja Helga tanssivat vilkasta valssia, molemmat säihkyvin silmin ja tulistunein kasvoin. Sitten Thora itse tanssi kuvernöörin johtajan, rehtorin ja tietystikin Oskarin kanssa. Mutta huone kävi kuumaksi ja ummehtuneeksi, ilmassa oli liiaksi kiihkoa ja painostavaa sähköisyyttä, ja kotvasen kuluttua Thora alkoi vaaleta ja oli pyörtyä. Täti Margretin huomauttamana tämän nähdessään rupesi Oskar vihjailemaan, että oli aika hajaantua. Nuoret miehet kiusoittelivat häntä ("Tahdot päästä meistä eroon, hä?") ja Helga, joka tuntui yhä enemmän ja enemmän hysteeriseltä, vastusteli kiihkeästi väittäen, että yö oli vasta alullaan, mutta Oskar lähetti morsiamensa yläkertaan valmistautumaan miehensä kotiin lähteäkseen.
"No viekäämme hänet kaikin kotiin", virkahti muuan morsiusneito, ja kun Thora saapui yökävelyään varten huppuun kietoutuneena, ainoastaan silmät, nenä ja suu näkyvissä, niin ympäröi hänet samaan tapaan verhoutunut ryhmä iloisia tyttöjä, siristen kuin sirkat keväällä.
Vihdoin tuli lopullinen hetki, jolloin Thoran oli ainiaaksi jätettävä isänsä koti, ja silloin täti Margret, jonka kasvot olivat venyneet hullunkurisen pitkiksi ja vetisteleviksi, joutui kokonaan epätoivon valtaan.