"Ei auta puhua", hän voihki, "minä menetän hänet, enkä tiedä, miten pikku nupukalleni nyt käynee."
"Joutavia, Margret", hymähti johtaja, "Oskar pitää hänestä huolta."
"Muistakoonkin pitää, tahi murhaan hänet", uhkasi täti, ja se ajatus, että täti Margret kenenkään murhaisi, sai koko seurueen hilpeälle mielelle juuri lähtöhetkellä.
Johtajan perhe saattoi heitä ovelle, ja Helga seisoi tanssista kuumissaan ja kiihtyneenä, mutta yhä ohuessa puvussaan portaiden päässä pitelemässä lamppua päänsä yllä, tietä valaistakseen. Häntä turhaan varoiteltiin lasisäiliöisen öljylampun vaarallisuudesta.
"Ole varovainen, Helga, ole varovainen", huomautti Oskar, mutta Helga vain huusi:
"Hyvää yötä, hauskoja unia!" ja heilutteli liehahtelevaa lamppua korkealla.
"Helga, Jumalan tähden, Helga!" huuteli Oskar, ja Thora sanoi:
"Niin, Helga hyvä, älähän saata tapaturmaa hääpäiväksemme."
"Minkä parempi päivä, sen parempi teko!" vastasi Helga, ja hänen helähtelevä, hysteerinen naurunsa kaikui heidän takanaan, kun he katosivat pimeään.
Hääjoukko lähti kahtena parvena, Oskar nuorten miesten keskessä, joiden käsivarret olivat hänet kietoneet, ja Thora neitosien ympäröimänä, jotka pitelivät häntä vyötäreistä ja aina väliin pysähtyivät kuiskimaan veitikkamaisia huomautuksia hänen korviinsa. Kuohkea lumi narskui jalkojen alla ja revontulessa loimuava tähtitaivas sykähteli ja värähteli kuin sydämet heidän povissaan.