Hallitustalon portille tultaessa esitti joku, että Oskarin piti innokkaana saga-miehenä vanhan tavan mukaan kantaa morsiamensa kynnyksen yli; ja sitten Thoran riemuksi Oskar vallattoman naurun kajahdellessa ylt'ympärillä sieppasi hänet syliinsä ja kantoi sisälle taloon, missä Anna (joka oli pujahtanut kotiin aikaisemmin) kiidätti hänet yläkertaan, muiden pistäytyessä vierashuoneeseen viimeistä eromaljaa tyhjentämään.
Pystyvalkea räiski morsiuskamarissa, uutimet olivat alasvedetyt, vuode avoinna, ja huone näytti pieneltä valkealta haahkanuntuvapesältä, kun Thora sykähtelevin sydämin siihen astui.
"Onpa tämä ollut päivä!" huoahti hän.
"On kyllä", sanoi Anna, sulkien oven.
"No, voinhan aina sanoa, että minulla oli ihmeellinen hääpäivä, vai mitä?"
"Voit todellakin. Naisella on elämässään vain kaksi päivää omaa — aivan omaa — ja hääpäivä on niistä toinen."
"Ja mikä onkaan toinen, Anna?"
"Toinen? Hm, se toinen on vielä liian kaukana sinun ajateltavaksesi, mutta kaikki päivät sillä välillä kuuluvat jollekulle muulle — hänen lapsilleen tahi miehelleen."
"Mutta onpa suloista! Onpa kaunista! Elää miestään varten, antaa hänelle kaikki, elämänsä, itsensä, kaikkensa! Siinä on onnellisuutta, eikö olekin, Anna?"
"On todella, rakkaani, ja ehkä tuskaakin. Mutta tässä elämässä on parempaakin kuin onnellisuus, Thora, nimittäin siunattuna oleminen."