"Hm! Hukkatyötä on veden kaataminen kalliolle", hymähti Anna.
Thoralta oli viimeksi hieman kaihomielinen pikku huomautus. Epäilemättä oli kaikki hyvin ihmeteltävää, mutta kuitenkin yritti koti-ikävä häntä kiusata pikkuisen. Hän ei niin aivan suuresti välittänyt oopperoista ja taidenäyttelyistä, joten Oskarin täytyi kuljetella Helgaa yksinään.
"Mieluimmin istun hotellin ikkunassa ja katselen torilla tungeksivia väkijoukkoja. Oi ääretöntä ihmispaljoutta! Aina menossa ja tulossa, ja tuskin kukaan koskaan haastaa kenellekään? Se ensimältä tuntuu perin kummalliselta. On niin outoa ajatella, että ihmiset kadulla eivät edes tunne toisiaan näöltä ja että jokaisella ohi kulkevalla nuorella naisella on oma perheensä jossakin — oma miehensä kenties, ja omat lapsensa — ja että hän on rientämässä heidän luokseen. En tiedä, miksi se saa minut tuntemaan itseni niin yksinäiseksi, ja silloin miltei soisin olevani rakkaassa, suloisessa, kotoisessa vanhassa Islannissa jälleen."
Magnuksen täytyi lukea tämä kirje ääneensä — sillä Annassa ei ollut kirjoitetun lukijaa — ja Thoran osaan päästessään hänen äänensä tukahtui ja sortui.
Seuraava kirje tuli Pariisista ja oli kokonaan Helgan käsialaa.
"Oi miten paljon nähtävää! Millaista ylellisyyttä! Millaista remua! Ja mitä viehättävimpiä pukuja! Entäs ooppera — Chopin, Verdi, Wagner, Grieg! Olemme oopperassa joka ilta — nimittäin Oskar ja minä olemme, Thora kun ei paljoa piittaa musiikista. Thoran päähuvina on käyskennellä Madeleinen kukkasmarkkinoilla ja katsella lasten leikittelyä ja olla sen näköinen, kuin toivoilisi olevansa yksi noista."
"Niin Thoramme kaltaista", virkkoi Anna.
"Niels on täällä — Niels Finsen, tiedättehän. Niels on suorittanut opintonsa musiikkiopistossa ja on joissakin tekemisissä Covent Gardenin kanssa; sinne apuvoimia hankkiakseen hän on Pariisiin tullut. Hän näyttää menestyvän merkillisen hyvin, paneepa minut melkein kadehtimaan. Oi kun pääsisi eteenpäin elämässään! Ainiaaksi pelastuisi tuolta harmajalta taivaalta, tuosta hyytävästä ympäristöstä! Mitä antaisinkaan siitä! Mitään ei olisi minun ja menestykseni välissä, jos vain näkisin tilaisuuden, mistä alkaisin. Ja kuka tietää — ehkä näenkin vielä! Niels selittää, että ääneni on ihmeteltävästi parantunut, ja harjoittelen joka päivä. Mutta jos mieli todellista tilaisuutta tällä alalla saavuttaa, pitäisi oleskella täällä tahi Lontoossa, Dresdenissä, ja se kysyy kustannuksia. Olenhan melkein pennitön, oikeastaan, ja käynyt niin pöyristäväksi kuvatukseksi näköjäni, että ellei joku minulle lähetä —"
Kirje oli johtajalle, ja hän oli lopun leikannut pois.
"Hm! Hm!" äännähteli Anna. "Pyrkiipä pöyhistelemään." Ja sitten he äänettöminä söivät illallisensa, savustettua lampaanlapaa ja ruisleipää, ja Anna soitti rukoukseen.