Hääseurueen kolmas kirje saapui Italiasta, Oskarin yksin kirjoittamana. Postinkuljettajan, joka sen toi, oli lumipyry pysähdyttänyt kahdeksi päiväksi Sammaltunturille suojaan. Majatalotilalla olivat karjansuojukset kokonaan hautautuneet, ja Magnus oli miehineen ahertanut vyötäisiä myöten kinoksissa aamuhämärästä pimeään asti, kaivamassa tietä elukkain ruokkimiseksi ja juottamiseksi.
"Maailma on valkeana siellä Islannissa, mutta täällä Italiassa ruusut puhkeilevat, taivas kuultaa puhtaan sinisenä ja ilma on leuto. Loistavia päiviä olemmekin viettäneet!
"Saavuimme Venetsiasta, hiljaisuuden ja unelmain kaupungista, Firenzeen, päivänpaisteen kaupunkiin, ja Roomaan, kaupunkien äitiin, sekä sieltä vihdoin laulun kaupunkiin Napoliin. Italia näyttää sävellyttävän koko Euroopan! Hurmaava ja rakastettu Italia! Jospa vain joku voisi tehdä Islannille saman! Ryhmyinen, jyhkeä, mahtava vanha Islanti! Mutta maltas — maltahan vain — kenties joku sen vielä tekeekin!"
"Hui hai, Oskar, Oskar", huokasi Anna, "huokeampi lukea kaksitoista vuorta kuin kiivetä yksi."
"Matkustelumme on Helgalle suunnattomaksi huviksi. Ulkosalla joka minuutin, päivän pitkän, tehden tuttavuuksia kaikkialla. Thora ei tunnu jaksavan oikein hyvin, lapsi parka, eikä juuri välitä liikuskella. Lähdemme ensi viikolla Rivieralle ja sieltä takaisin Islantiin. Minun on tietysti oltava kotona suurkäräjäin alkuun, mutta Helga sitä nurkuu joka päivä. Kello on nyt kaksi aamulla, ja me olemme vast'ikään palanneet veglionista — naamiohuveista nimittäin — sillä tämä (eilispäivä) on laskiaisajan viimeinen. Kukkasia, kulkueita, confetti ja utumaailman pukuja! Helga näytti uhkealta uusimmankuosisessa vaaleansinisessä chiffon-puvussaan ja oli eittämättä illan kaunotar! Thora parka ei huolinut lähteä mukaan, vaan jäi hotelliin ja meni aikaisin levolle."
Magnuskin ja hänen äitinsä menivät aikaisin levolle iltana, jona he tuon kirjeen lukivat. Anna veti kellon nuoraa, ja palkolliset nahkalapikkaissaan ja villasukissaan marssivat sisälle. Raamatunlukuna oli kertomus lesken leilistä, ja virtenä:
"Lapsen mielin, nöyrtyen käännyn puoleen Jeesuksen."
Viimeisen kirjeen he saivat kevään ensimmäisenä päivänä, kun oli tullut suojaiset säät, vesi lorisi virtoina alas pitkin vuorten juovaista lumirinnettä ja lampaat alkoivat vuonia. Se saapui Monte Carlosta ja Thoran kirjoittama Annalle itselleen.
"Tämä seutu on ylen kaunista, Anna, mutta en kuitenkaan luule siitä oikein, oikein paljoa pitäväni. Rakennukset ovat kaikki uljaita palatseja, mutta eivät näytä niin kodikkailta ja mukavilta kuin Islannin pikku talot. En uskalla tätä Oskarille sanoa, jott'en hänestä tuntuisi kiittämättömältä, eikähän täällä kylläkään ole sumua eikä usmaa eikä suuria vaahtopäitä aaltoja, sillä meri siintää aina sinisenä; ja tietysti ovat puut ihmeen tuuhealehväisiä ja kukkaset kovin somia! Toisinaan pidetään täällä karnevaaleja, jolloin vaunuittain kukkasia heitellään kaikkialle; mutta seuraavana päivänä on sääli katsella hentoisia ruusuja, joita tallattuina on lakaistu läjiin kaduilla.
"Iltapäivisin raiuttelee soittokunta puutarhassa ja siellä ajellaan vaunuilla ylt'ympäri. Illaksi mennään ravintolaan — isompaan kuin teollisuuskoulun rakennus — ja siellä puhaltelee toinen soittokunta päivällistä syötäessä — kaksi tahi kolme sataa ihmistä yhtä haavaa, ja kaikki naiset avokaulaisessa puvussa. Sen jälkeen pistäydytään seurahuoneelle, missä on hiljaista ja hieman pimeää, ja ihmiset istuvat pyöreiden pöytien ääressä korttia pelaamassa. Jokainen täällä pelaa korttia, sillä kaikki näkyvät aina olevan lomaa viettämässä."