"Niin, mutt'ei pahahenki koskaan", tokaisi Anna.
"On vaan kamalaa kuulla, kuinka paljon joskus hävitään hetkessä. Eilen illalla Oskar osoitti minulle kalpeakasvoista nuorta miestä, joka oli hävinnyt koko maatilansa — suuremman ja arvokkaamman kuin kotitila siellä. Sanotaan, ettei hän ollut aikonut lainkaan ryhtyä peliin huoneeseen poiketessaan, mutta kuume valtasi hänet, eikä miesparka pystynyt vastustamaan."
"Sepä se, emme näe kuoppia, kun ne lumi kattaa", virkkoi Anna.
"Tulin siitä pahoinvointiseksi enkä kyennyt viipymään kauempaa, mutta Helga tahtoi jäädä, joten Oskar nosti minut vaunuihin ja minä palasin kotiin levolle. Soisin, ettei Helga olisi niin mieltynyt tuollaisiin paikkoihin. Mutta hän on kuitenkin, ja sen vuoksi on Oskar pakotettu menemään hänen mukanaan, vaikk'ei haluaisi, ja toisinaan hän palaa sieltä hyvin alakuloisena. Tänne tultuamme hän on saanut huonosti unta ja käynyt kovin rauhattomaksi. Olen iloissani, kun jätämme tämän paikan.
"Mutta kaikkiaan olemme viettäneet vaiherikkaita aikoja, ja Oskar on ollut minua kohtaan kovin hyvä, ja minä sanomattoman onnellinen. Iloissani olen sentäänkin kotiin palaamisesta, kun saan nähdä kaikki vanhat rakkaat kasvot — sinun ja täti Margretin ja isän ja kuvernöörin. Kaiketikaan ei Magnus nykyisin puhele minusta — vai mitä? Miten on Päistärikön laita? Pyydä Magnusta raaputtamaan sen korvia minun puolestani ja suutelemaan sen ryhmyistä kuonoa. Tuiskahdammepa vielä jonakuna päivänä oikein tuulena yli nummen! Mutta varmaankaan en nykyään saa hyppelehtiä paljoa, vai mitä? Onpa omituista, Anna, ettei siellä päin ole pikku lapsosia juuri missään näkyvissä! Toista oli Italiassa, missä niitä näkee joka paikassa, pienet hennot jalat kapaloituina kuin muumion.
"Saavumme kotiin alkukesästä, ja laskeskelen jo päiviä! Terveisemme jokaiselle, ja jos joku erityisesti minua kysyy, niin sano, että jaksan mainiosti ja olen hyvin onnellinen."
Kangaspuut olivat salissa sen iltaa jouten, jolloin Magnus tämän kirjeen luki. Kukaan ei mitään virkkanut, kunnes Anna sytytti kaksi kynttilää ja antoi toisen Magnukselle sanoen.
"Ota, olethan väsynyt, eikä ihme, kun nousitkin työhön ennen päivänkoittoa. Montako karitsaa tänä aamuna?"
"Kaksikolmatta, mutta yksi parhaimpia kuolleena."
"Niin käy aina. Hyvää yötä."