Sitten poistui pikku Niels Finsen. Isä oli mennyt uusiin naimisiin, ja äitipuoli sai ruununvoudin olettamaan pojassaan mainion viuluniekan lahjoja, joten hänet oli lähetettävä Lontooseen.
Oskar vetelehti kotosalla vielä moniaita talvikausia, yritellen saada selville oikeata alaansa. Milloin miellytti häntä lakitiede, milloin kirkon palvelus, mutta eniten viehättivät soitannolliset opinnot, joista jokainen kuitenkin varoitti mieronkiertäjän ammattina. Vihdoin hänet toimitettiin kuvernöörin koulutoverin huostaan Oxfordiin, ajan mittaan suorittaakseen korkeamman yliopistollisen tutkinnon, jotta sen jälkeen voisi aloittaa julkisen uransa Islannissa.
Niinpä oli ripilläkäynnistä kulunut vasta neljä vuotta, kun viidestä nuoresta oli enää kaksi kotona, ja nämäkin — Magnus ja Thora — osuivat elelemään saman katon alla.
Magnusta ei ollut onnistanut kimnaasissa. Rehtori oli päätellyt ajan haaskaukseksi koko koulunkäynnin, ja kuvernööri oli aikeissa lähettää hänet maatilalle, mutta silloin johtaja tarjoutui ottamaan Magnuksen liikkeeseensä oppiin ja luoksensa asumaan.
Johtajan koti oli suuresti muuttunut. Emännyyttä piti hänen sisarensa, pieni, älykäs ihminen, jolla oli ystävällinen sydän, mutta terävä kieli säilyttämään hyvää kuria ja järjestystä. Margretin hallittavana aloitti Magnus uransa oppilaana kolmen muun joukossa, jotka söivät isäntäväen kanssa pöydässä, mutta eivät ateriain väliaikoina tulleet ollenkaan heidän näkyviinsä.
Herransa liikeasioihin perehtyminen oli hänelle työlästä. Käytiin vaihtokauppaa, jossa maamiehet saivat lampaanvilloista ulkomaan tuotteita, ja suorituksia tehtiin paperilla. Magnus hairahteli alussa paljon ja sai alinomaa muistutuksia. Vuosien vieriessä hänestä sukeusi kookas ja voimakas, ja oppikumppanit ristivät hänet "Jumboksi." Nimi tarttui, ja häntä kohdeltiin paksupäänä.
Thorasta hän ei nykyisin nähnyt vilaustakaan muulloin kuin kahdesti päivässä — päivällisellä ja iltasella. Täti Margret pani tytön naiskimnaasiin, ja jos hän ja Magnus mennessään tahi tullessaan sattuivat kadulla vastatuksin, niin Thora loi katseensa maahan ja juoksi sitten myhäillen pois. Juosta tahtoi Magnuskin, ja aina vastakkaiselle taholle, sillä sukupuolen salaisuus oli alkanut kuiskailla kumpaisellekin.
Talvis-aikaan he kerran kuukaudessa kohtasivat toisensa tanssikoulussa, käsityöläisopiston salissa. Kun Magnuksesta ei toki konsanaan ollut tanssijaksi, niin oli kaikille käsittämätöntä, mikä hänet sai yhtymään joukkoon, kunnes eräänä iltana tuli totuus tietoon. Sen perästä ei häntä enää kukaan pitänyt paksupäänä eikä uskaltanut kuiskutellakaan Jumbon nimeä.
Vastikään matkalta saapunut näppärä nuori merimies Hans Thomsen käyttäytyi perin vapaasti. Hän oli sukkelakielinen, liukas ja notkea, ja tyttöjen huomiota saavutti osaksi hänen tanssitaitonsa, mutta etupäässä sentään meripojan ammatin kunnia. Hän puolestaan hauskuttelikin heitä parhaansa mukaan, ja muut keinot käytettyään iski, ivalleen aihetta hakiessaan, oikopäätä Magnukseen. Jumboksi häntä huudeltuaan, kunnes tämä pilkka alkoi väljähtyä, sepitti hän kuorolaulun, jota hoilasi hullunkurisena irvikuvana Magnuksen jyhkeiden askelien poljennosta:
Verkkaan lehmä laahustaa — alla päin, ei nauraa saa.