Nuorin lapsi oli viidennellätoista, kun heidät kaikki laskettiin ripille. Muita kokelaita oli vain ruununvoudin pikku Niels, jolta oli äiti kuollut. Valmistavassa tutkinnossa arvailtiin Oskarin pääsevän ensi sijalle, Helgan toiselle, ja Magnuksen olevan viimeisenä Nielsin ja Thoran perästä. Lapset tutkittuaan näytti rovasti totiselta, jopa ankaraltakin, kun kävi heidän arvojärjestystään julistamaan.
Oskar pysyi ryhdikkäänä, ilon välke silmissään, ja Helga näytti rauhalliselta, mutta Thora ja Niels tutisivat tuskasta, ja Magnus pureskeli peukalonkynttään — hän uumoili joutuvansa hylätyksi peräti ja pelkäsi kotiinmenoa, kun hänelle jo oli uusi musta pukukin ostettuna. Mutta kakisteltuaan kurkkunsa ja kaikki vaikenemaan viitattuaan ilmoitti rovasti suuren ihmeen.
"Magnus on ensimmäinen", hän määräsi, "Thora toinen, Niels kolmas,
Helga neljäs, ja Oskar — Oskar on viimeinen."
Oskariin kääntyen hän sitten lausui: "Sait oikean osasi poikani, koska olisit kyennyt menestymään paremmin, mutta et ottanut nähdäksesi vaivaa. Usko vanhan miehen sanaa Oskar — ei elämän kilpa-ajoissa ensimmäisenä perille päässyt ratsastaja aina ole ollut viimeinen käyttämään."
Oskar oli masentua häpeäänsä, mutta tointui piankin, ja toverien seuratessa hänen esiintymistään — suu viistossa Helga ja Thora silmät sumenneina, kurkku nieleskellen tyhjää — pyörähti hän reippaasti pudistamaan kädestä Magnusta, joka punasteli pää riipuksissa kuin pikku lapsi.
Kaunis oli rippijumalanpalvelus. Tuomiokirkko oli naisia täynnä, mutta kuvernööri istui Annan kanssa lehterillä omassa penkissään, ja johtaja oli alhaalla yksinään. Lapset polvistuivat riviin ehtoollispöydän alemmalle korokkeelle, tytöillä musliinipuvut ja hunnut yllään, pojilla mustat vaatteet ja valkeat hansikkaat. Aamu oli sees ja lämmin, ja aurinko kultasi kuorin ikkunoista viittä nuokkuvaa päätä, kun vanha piispa laski kätensä niille yksitellen.
Pienokaisten vannottua valansa puhui piispa: "Olkaa totiset, olkaa vahvat, olkaa uskolliset! Ajatelkaa Jumalan kanssa sopimaanne liittoa, ja vastustakaa kiusausta. Jos saatana houkuttelee teitä tämän maailman aarteilla, niin muistakaa, että rikkaus ja valta pysyvät ainoastaan päivän, mutta nimeen tarttunut häpeä vuosituhansia. Rakastakaa toinen toistanne, lapseni! Ei yksikään tiedä kuinka pian teidät maailma vieraannuttaneekaan, taikka millä surulla ja kyynelillä teidät vielä tempaistaan erillenne, mutta pysykää yhdessä niin kauan kuin voitte, ja Jumala rakkaudellaan siunatkoon teitä kaikkia!"
Jumalanpalvelus päättyi rippivirteen, jonka lapset itse veisasivat. Anna, kuvernööri ja johtaja tunsivat syvää liikutusta. Oi lapsuuden suloista ja onnellista aikaa! Jospa voisivatkin lapset lapsina pysyä! Mutta ei ollut mitään tulevaisuuden ennettä havaittavissa, ei muuta nähtävissä kuin viisi viatonta poikaa ja tyttöä vieretysten polvistumassa kasvot alttariin päin, ei muuta kuuluvissa kuin heidän hopeanheleät äänensä seurakunnan yli leijailemassa kohti kirkon tähtistä sinilakea.
IV.
Pian joutuivatkin lapset eroon. Helga se ensimmäisenä lähti. Johtaja oli päässyt varoihinsa; sitä oli hänen vaimonsa vain odotellutkin vaatiakseen asuntoeroa ja elatusta ja palasi Tanskaan nuoremman tyttären kanssa. Viisitoistavuotias Helga läksi ilomielin, mutta eron ehdoksi sovittiin, että hänen tuli yhdenkolmatta iässä perintöoikeutensa säilyttääkseen tulla takaisin Islantiin, jos isä sitä halusi.