"Mitä olet hänelle tehnyt? Mitä olet sanonut? Thora! Thora!"
"Minä surmaan lapsen. Minä surmaan sen — minä surmaan sen!"
Hurja, kirkuva nauru helähteli yhä rajumpana kautta talon, kunnes kuvernööri saapui juosten työhuoneestaan. Hän kuunteli mielettömiä murhanhuutoja tuokion, ja sanoi sitten: "Nostakaamme hänet ylös ja kantakaamme vuoteeseen. Helga, nouda lääkäri ja Margret Nielsen. Käske heidän tulla joutuin. Hän on poltteissa — ei saa hetkeäkään hukata."
VII.
Kaiken yötä Thora heittelehti ankarassa houriossa, joka ilmausi samana ainaisena hurjana huutona. Täti Margret saapui ja tapasi Annan sairaskamarissa. Johtaja seurasi perästä ja istui tuntikausia kuvernöörin kanssa alhaalla virkahuoneessa.
Lääkäri, tri Olsen, ei kertaakaan poistunut Thoran viereltä. Hän ei salannut sairaan tilan vakavuutta. Hourio oli ennenaikaisten poltteiden tuottama. Tuollainen murhaninto oli harvinainen, mutta ei tuntematon nuorilla äideillä. Se yleensä aiheutui jostakin säikähdyttävästä tapauksesta, kenties suuresta surusta, katkerasta pettymyksestä tahi jostakin pöyristävästä tiedosta. Tri Olsen kuulusteli Annaa, mutta tämä ei tiennyt mitään selitystä Thoran kohtaukseen. Sitten hän tiedusteli Helgalta, vaan tämä ei paljoa puhunut.
Helga oli ilmeisen kauhun valtaamana. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja huulensa värisivät. Häntä ei saatu poistumaan talosta. Kun johtaja lähti kotiin kello kymmeneltä, kykenemättä mitään tekemään, niin hän ei saanut suostutelluksi Helgaa mukaansa. Sairaan kaikki kolme hoitajaa panivat merkille, ettei Helga pyytänyt päästä Thoran kamariin. "Järkevä tyttö", mietti tohtori. "Ymmärtää sen, ettei tule kärttämään minulta", ajatteli Anna. Mutta tyttö näytti olevan kiihkeän valmis tekemään mitä pikku palveluksia tahansa.
Kun ei ollut muuta tehtävää, istui Helga vierashuoneessa, vieläkin viitta ja hattu yllään, pelokkaana kuunnellen yläkerrasta tunkeutuvia mielettömiä huutoja. Pitkien, pimeiden tuntien kuluessa häntä kiduttivat mitä tuskallisimmat ajatukset. Hänestä tuntui kuin murhan tehneestä ja hän kyseli itseltään mitä tapahtuisi, jos Thora kuolisi.
Paitsi yläkerrasta tunkeutuvien vihlovien huutojen tuottamaa ruumiillista tuskaa, paitsi soimaavan omantunnon vaivoja ja sisaruusrakkauden ja säälin ahdistusta mikä hänet valtasi ja yllätti näinä pimeinä hetkinä, Helga kärsi kaikkein kalvavinta kauhua ajatellessaan, mitä Oskar palatessaan hänelle sanoisi. Häntä oli lähetetty kutsumaan kotiin; ei ollut tarpeellista ilmaista hänelle mitään.
Oskar saapui puoliyön aikaan, tomun ja hien peittämänä. Joku avasi hänelle eteisen oven. Hän ei pysähtynyt katsomaan, kuka se oli, vaan eteenpäin rynnäten tapasi ensimmäiseksi Helgan vierashuoneessa. Hetkisen he seisoivat vastatusten kuin rikolliset — Helgan koko ruumis vapisi, Oskar huohotti raskaasti.