"Ei, ei", virkkoi Anna. "Et olisi voinut ottaa häntä mukaasi. Asiat ovat huonosti tällaisenaankin, mutta ajattelehan, miten paljoa pahemmin olisi käynyt, jos kaikki tämä olisi siellä sattunut."
"Minun olisikin siis pitänyt pysyä kotona", huokasi Oskar. "Minun olisi tullut heittää kaikki muu sikseen."
"Thora ei olisi voinut suoda sinun niin tekevän, poikani. Kenelläkään meistä ei ollut oikeutta sitä odottaa."
"Mutta sinä et tiedä kaikkea, äiti. Olen käyttäytynyt häpeällisesti Thoraa kohtaan. Luulin menetteleväni oikein, mutta olen tehnyt hänelle vääryyttä, katalaa vääryyttä! Tyttö parka on kärsinyt kauheasti, ja tämä on tuloksena."
Sarastuksen ensi juovain levitessä taivaalle idän tunturijäätikköjen yläpuolella hourio tyyntyi ja sitä seurasi tietoinen kipukausi. Anna juoksi Oskarille ilmoittamaan vaihdoksen, ja sitten samanlaiselle asialle alakertaan, missä kuvernööri paitahihasillaan nukkui virkahuoneen sohvalla.
"Hän on vihdoinkin tajuissaan, Luojan kiitos, ja tohtori sanoo hänen voivan niin hyvin kuin saattaa odottaakin."
Kahta tuntia myöhemmin, kun aurinko nousi pikku kaupungin yli, ja vuono ja tunturit hehkuivat tulipunaisina sen sädeloisteessa, laskeusi rauhan enkeli tuskan taloon, kantaen lapsukaista sylissään.
Hymyillen ja ojennetuin käsin astui tohtori Oskarin huoneeseen ja sanoi:
"Saanpa onnitella sinua. Tyttö — kaunis tyttö."
"Mutta Thora?"